Siirry pääsisältöön

Mustetahratesti

Tein tämän blogin faviconiksi pienen mustavalkoisen kuvakkeen. Mustia läiskiä valkoisella pohjalla. Vähän niin kuin mustetahratesti. Joku voisi nähdä siinä ruusun. Toinen linnun. Kolmas mitä vain, mitä en nyt tässä edes keksisi.

Minusta se sopii oikein hyvin blogiin, jossa ajattelin käsitellä kirjoja ja lukemista, niitäkin. Kirjakin näyttäisi toimivan vähän niin kuin mustetahratesti. Eri lukijat huomaavat ja poimivat siitä aivan eri asioita. Mitä monitulkintaisempi teos, sitä varmemmin se tapahtuu. Niin että lopulta mielipide kirjasta kertoo yhtä paljon lukijasta itsestään kuin kirjasta. Miksi hän valitsi sen kirjan? Miksi hän kiinnitti huomiota juuri niihin kohtiin, joita hän mielipiteessään nostaa esiin?

Vygotskikin lähestyi tätä kysymystä ajatuksessaan lähikehityksen vyöhykkeistä. Melkein kaikki opettajat sen huomaavat. Jokin asia tekstissä tai oppikirjassa joko ohitetaan jos se ei millään tavoin kosketa tai sivua lukijan aiemmin oppimaa, kokemaa, näkemää, havaitsemaa. Jos se sitä sivuaa tai liittyy vahvasti ja tunnepitoisesti aiemmin koettuun, sitä varmemmin lukija siihen tarttuu.

Niin että jos kerron kirjoista, niin kertomukseni kertovat myös minusta? No. Siksi ajattelinkin, että tämän blogin nimi voisi olla myös Disclaimer. Se on tässä: Koska kertomukset toimivat kuin mustetahrat, niin se, mihin kertomuksessani kertomuksesta tartut, lukija, kertoo enemmän sinusta kuin minusta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...