Siirry pääsisältöön

Mustetahratesti

Tein tämän blogin faviconiksi pienen mustavalkoisen kuvakkeen. Mustia läiskiä valkoisella pohjalla. Vähän niin kuin mustetahratesti. Joku voisi nähdä siinä ruusun. Toinen linnun. Kolmas mitä vain, mitä en nyt tässä edes keksisi.

Minusta se sopii oikein hyvin blogiin, jossa ajattelin käsitellä kirjoja ja lukemista, niitäkin. Kirjakin näyttäisi toimivan vähän niin kuin mustetahratesti. Eri lukijat huomaavat ja poimivat siitä aivan eri asioita. Mitä monitulkintaisempi teos, sitä varmemmin se tapahtuu. Niin että lopulta mielipide kirjasta kertoo yhtä paljon lukijasta itsestään kuin kirjasta. Miksi hän valitsi sen kirjan? Miksi hän kiinnitti huomiota juuri niihin kohtiin, joita hän mielipiteessään nostaa esiin?

Vygotskikin lähestyi tätä kysymystä ajatuksessaan lähikehityksen vyöhykkeistä. Melkein kaikki opettajat sen huomaavat. Jokin asia tekstissä tai oppikirjassa joko ohitetaan jos se ei millään tavoin kosketa tai sivua lukijan aiemmin oppimaa, kokemaa, näkemää, havaitsemaa. Jos se sitä sivuaa tai liittyy vahvasti ja tunnepitoisesti aiemmin koettuun, sitä varmemmin lukija siihen tarttuu.

Niin että jos kerron kirjoista, niin kertomukseni kertovat myös minusta? No. Siksi ajattelinkin, että tämän blogin nimi voisi olla myös Disclaimer. Se on tässä: Koska kertomukset toimivat kuin mustetahrat, niin se, mihin kertomuksessani kertomuksesta tartut, lukija, kertoo enemmän sinusta kuin minusta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...
Lue lisää

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...
Lue lisää

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...
Lue lisää