Hirviö

Kirja: Saara Turunen – Rakkaudenhirviö

Kirjaston varausjono oli pitkä. Vasta helmikuussa vuoro osui kohdalle. Kannattiko odottaa? No jaa.

Melkein neljä ja puolisataa sivua samaa kertojanääntä on ookoo, jos kertoja on kiinnostava, kielellisesti taitava, uusia näkökulmia tarjoava. Neljä ja puolisataa sivua samaa kertojanääntä ei ole ookoo, jos kertoja vain rypee omissa ongelmisaan. Luettuani sata sivua olin jo panna kirjan pois. Ainoa mielenkiinto oli nähdä, muuttuisiko minäkertojan kerronta aikuisemmaksi ja kypsemmäksi sitä mukaa kun kasvutarina edistyy.

Eipä juuri muuttunut. Minäkertojan viha ja inho kyllä kasvoivat. Vain keventävä itseironia pelasti tekstin. Etäännytystä olisi kyllä voinut enemmänkin harjoittaa, ja lyhentää reippaasti.
# Ei näin.

Kirjasta muualla sanottua:

• "tragikoominen kehityskertomus” (Savon Sanomat)
• "Teos ei piilottele viestiään siitä, mitä neuroottinen ja tunnekylmä koti pahimmillaan aiheuttaa. Lyhyet episodimaiset luvut kuvaavat päähenkilön vierautta suhteessa ulkopuoliseen maailmaan sekä omaan itseen." (Turun Sanomat)
• "Romaanin niin sanottu sisäinen matka kuulostaa puuduttavalta. Päähenkilö etsii omaa paikkaansa maailmassa – sekä henkisesti että fyysisesti. --Myönteiseksi kokemukseksi Rakkaudenhirviön nostaa Turusen riemastuttavan tarkka pelisilmä maalaisten, kaupunkilaisten, aikuisten, nuorten, lasten, naisten, miesten, pärjääjien, tunarien, taiteilijoiden ja tekotaiteilijoiden edesottamuksia kohtaan. --- Harharetkelle neidon tuuppaa äidin hokema opetus, että ihan tavallinen pitää olla." (Helsingin Sanomat)

Teos sai kuitenkin esikoispalkinnon. Perusteluissa mainittiin ”kodittomaksi itsensä tuntevan sukupolven ääni”. En usko, että koko kolmikymppisten sukupolvi on noin täynnä vihaa! Suuresti ihmettelin myös sitä, että Rakkaudenhirviö palkittiin, vaikka ehdolla oli myös Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoitus.

Yhden vastauksen tähän tarjosi Tiina Raevaaran kolumni Hesarissa: "… median murroksen ruuhkauttamat toimitukset kokevat helpommaksi tarttua asioihin henkilöiden kuin laajojen ilmiöiden kautta. Suomessa julkisuutta tuntuvat nyt saavan erityisesti kirjat, joiden aihe liittyy niiden kirjoittajiin. Toimittajan on helppo löytää tulokulma juttuunsa, kun kirjailijassa itsessään tiivistyy kirjan aihe." http://www.hs.fi/kulttuuri/a1456114238719

Niinpä. Palkitaan se, mistä on helpompi tehdä mediatapaus. Yksinkertainen kaupallinen selitys.

#Konffi

Kaikkeahan voi aina kehittää.

Konfiguraatio 1:

• Etsi & korvaa toiminnolla kaikki kotimaassani –sanat kotikylässäni-sanoiksi. En tunnistanut suomalaisuuden kuvausta kirjasta. Pikemminkin siinä viittailtiin kliseisiin siitä, mitä suomalaisuus on ollut joskus 1970-luvulla. Mieluummin enemmän tarkkuutta. Tuulipukuja näkyy yhä harvemmin. Kaupungin täyttää yhä useammin värikäs festari tai ravintolapäivä.

Konfiguraatio 2: Näistä voisi ehkä oppia jotain:

• Nathalie Sarraute: Ystäväni Martereau. Siinäkin on nuoruudessaan epävarma minäkertoja, mutta tämä kertoja kuvaa taitavasti perheen ongelmallisen vuorovaikutuksen vivahteita. Siis myös muiden keskinäisiä suhteita. Ei vain minäkertojan suhdetta johonkuhun toiseen, yhteen kerrallaan.
• Thomas Bernhard: Hakkuu. Vihainen minäkertoja vihaa kaikkea ympärillään. Mutta älykkään ilkeästi ja itseään reflektoivasti, ei lapiolla umpimähkään hakaten.