Konfiguraatio

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...

Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun. Mikä ihana ajatus. Kunpa mekin voisimme! Kerran kuitenkin Muumipeikko herää yksinään hiljaisessa, hämärässä muumitalossa keskellä talvea, vähän uuden vuoden jälkeen. Hän näkee ja kokee talven ensi kerran. Pimeys, kylmyys ja yksinäisyys pelottaa. Ja on noloa olla ensikertalainen omassa laaksossaan, joka onkin muuttunut vieraaksi ja vaikeaksi. Ensikertalainen ei tiedä, mitä on lumi ja mistä se tulee. Uusi tuttavuus Tuu-Tikki ei paljon tukea tarjoa. Hänelle asiat ovat liiankin itsestään selviä. Aurinko palaa vähitellen, kuinkas muutenkaan. Elämä on epävarmaa. Se ajatus tekee levolliseksi, kun sen hyväksyy. Se ajatus on Muumipeikolle käsittämätön, mutta sen oppii samalla kun oppii selviytymään omin päin. Sosiaaliset tilanteet maahanmuuttajien eli kotoaan ravinnon puutteessa lähteneiden ötököiden kanssa ovat vaikeita. Muumipeikko joutuu valitsemaan varjellako perheen omaisuutta vai huolehtiako hädänalaisista. Esi-isän tapaaminen k...

Kuolema Venetsiassa on hieno pienoisromaani. Luin sen jo keväällä 2017 muistin virkistykseksi, kun kävin katsomassa Kansallisteatterin uuden esityksen aiheesta. Onkohan missään kirjallisuudessa kuvattu niin uskottavan hienovaraisesti päähenkilön asenteiden ja mielipiteiden täydellistä muutosta kuin tässä pienessä helmessä? Matkallaan Venetsiaan Gustav von Aschenbach halveksii laivalla näkemäänsä miestä, joka yrittää esiintyä vuosiaan nuorempana pukeutumalla nuorekkaasti ja käyttämällä peruukkia. ”Aschenbach nosti kätensä otsalleen ja sulki silmänsä, joita kirveli, koska hän oli nukkunut liian vähän. Hänestä tuntui, ettei kaikki ollut aivan tolallaan, että kaikkialle alkoi levitä unenomainen outous, maailman omituinen vääristyminen, joka ehkä loppuisi jos hän hetkeksi peittäisi silmänsä ja sitten uudelleen katsoisi ympärilleen.” Mutta eipä kestä kauan ennen kuin hän on itse valmis samaan ja kuuntelee halukkaasti parturinsa neuvoja siitä, miten helposti luonnollisen tukanvärin ...

Olen lukenut Oikuttelevan bussin ainakin kolme kertaa ennen tätä. Ensimmäisen kerran joskus kuusitoistavuotiaana. Muistan, etten silloin pitänyt kirjasta yhtä paljon kuin esimerkiksi Steinbeckin Cannery Row -veijariromaanisarjasta. Myöhemmin pidin paljonkin. Ja taas. Blogin ja lukuhaasteen vuoksi sitä lukee kaikenlaista. Voi miten ihanaa on lukea kirjaa, josta ei löydä yhtäkään vikaa, pelkkiä hyviä puolia vain. Kirjaa, johon voi uppoutua tosissaan, ihmetellä ja ihailla kirjailijan taitoa, maistella lauseita ja pysähtyä tutkailemaan rakenteita ja kertomisen keinoja. Olin ajatellut lukaista tämän nopeasti saadakseni kuitatuksi yhdenpäivänromaani-kohdan, mutta ei sellaista voi tehdä. Olisi suorastaan rikollista ukea tämä kirja nopeasti pysähtelemättä ajattelemaan. Miksi olen ennen lukenut sen vain taitavana kertomuksena erilaisista ihmisistä ja voimista, jotka heitä liikuttavat suuntaan tai toiseen? Miksi en ole huomannut, että tarinaan valittu kööri edustaa myös aikansa Amerikkaa...

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss...

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Anne Delbée: Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä; suom. Sulamit Hirvas Anne Delbéen teos Camille Claudelista on syntynyt 1980-luvulla, kun sukupuolentutkimus oli vielä nuorta. Suomeen naistutkimus tuli 1980-luvulla ja Camille Claudelin elämä oli yksi tieteenalan synnyn keskeisistä innoittajista. Nappasin tämän teoksen kirjaston hyllystä lukuhaasteen vuoksi, ja koska Rita Dahlin suomennosvalikoima portugalilaisesta nykyrunoudesta herätti kysymyksiä siitä, miten naistaiteilijoita on Etelä-Euroopan maissa arvostettu. Mutta huh huh, Delbéen teos on hirvittävän pateettinen, jopa niin ylitunteellinen, että ei sitä kestänyt sanasta sanaan lukea. Camillen omat kirjeet mielisairaalasta luin. Ne olivat teoksessa kiinnostavinta. Helmet-lukuhaaste, kohta 36: Elämäkerta tai muistelmateos

Maailman syrjällä – portugalilaista nykyrunoutta / Suomentanut ja toimittanut Rita Dahl Portugalilaista runoutta on suomennettu olemattoman vähän. Saaritsa suomensi Fernando Pessoaa. Juuri muita ei tunneta. Rita Dahlin suomennosvalikoima onkin hieno kulttuuriteko. Dahl esittelee yhdeksän portugalilaista runoilijaa, jotka ovat syntyneet vuosien 1890 ja 1971 välisenä aikana. Heidän tuotantonsa käsittää siis koko 1900-luvun merkittävimmät poeettiset suuntaukset Portugalissa. Runojen kääntäminen on aina riski. En osaa portugalia, joten en kykene sanomaan mitään käännöksen laadusta. Eniten pidin valikoimassa Vasco Graça Mouran runoista. hiljaisuus on aina sanan hiljaisuutta, / valmistettu käytössä kulumisesta, / ja kaikkea halutaan epäpuhtaasti / siinä mihin se sekoittuu / tai lopulta hajoaa / kuten ehkä satamalaituri, lähtö #konffi Jäin miettimään, olisiko valikoiman runot valita myös toisin. Muulle kuin akateemiselle yleisölle pitkä tieteellinen esipuhe ja saman sävyiset runo...

Alice Munron novellit ovat kuin elämä itse. Hän kuvaa ihmisen arkista elämää niin ymmärtävällä ja lempeällä otteella, että teosta ei halua laskea käsistään. Novellien aiheena on tässä kokoelmassa toisaalta parisuhteet, toisaalta muistot. Novellien henkilöt eivät elä onnellisena elämänsä loppuun asti, koska elämä ei ole niin yksinkertaista. Jokin kohtaaminen tai tapahtuma kääntää elämän suuntaa. Myöhemmin sen voi muistaa merkityksellisempänä kuin se on ollutkaan. Tai toinen muistaa sen eri tavoin. Kokoelman viimeisessä novellissa kirjailija tutkii muistoja ja muistamista parisuhteessa valitsemalla aiheekseen muistisairauden. Mitä vaimoaan pettänyt mies lopulta on valmis tekemään rakkaudesta vaimoonsa? Novellin loppu on  herkän kaunis. Eniten pidin ensimmäisestä kertomuksesta. Siinä Munro on käyttänyt taitavasti näkökulmatekniikkaa. Kertoja on koko ajan ulkopuolinen, mutta tarina etenee henkilöstä toiseen ja päähenkilön koko elämä näyttäytyy lukijalle toisten katseiden ja aj...

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...

Lisko Scamander (J.K.Rowling): Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, suom. Kurvaa Aka (Jaana Kapari-Jatta) Turvauduin tähän merkittävään hakuteokseen, koska talvella on hyvä tehdä puutarhasuunnitelmia seuraavaa kasvukautta varten. Halusin tietää, voisiko puutarha täyttyä härklönteistä, mikäli surullista kyllä sateista kesää seuraa toinen samanmoinen. Miten siinä tapauksessa härklönttien invaasiota voisi ennalta ehkäistä? No, sitä ei valitettavasti teoksessa kerrota. Teos kun keskittyy enemmän ihmeotusten lajintunnistukseen eikä puutarhanhoitoon. Toki mainitaan menninkäisten pitävän härklönttejä suurena herkkunaan, mutta biologinen torjunta ei ole vaihtoehto, sillä kukapa nyt haluaisi pihansa täyteen menninkäisiäkään? Sen sijaan teos on varsinkin joulun aikaan sangen hyödyllinen, jos epäilee naapurin loistavan puun olevan täynnä mudakkoja. Mudakon tuntomerkit kuvataan niin tarkasti, ettei mudakkoja mitenkään voi sekoittaa jouluvaloihin. Kaiken kaikkiaan siis ehdottomasti hyödyllin...

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia; suom. Kristiina Drews; kuvitus Yuko Shimizu Mitä tapahtuu, kun klassiset sadut kerrotaan uudesta näkökulmasta aikuisyleisölle? Ainakin se, että sadun taika kaikkoaa. Maahiskulta muuttuu kuiviksi lehdiksi. Lukijan on hyvä tiedostaa se tähän kirjaan tarttuessaan. Siinä näet kerrotaan, mitä tapahtuu, kun prinssi ja prinsessa ovat saaneet toisensa ja ”elävät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Arkea ja työtähän se siis merkitsee. Piparkakkutalon noita kertoo oman tarinansa. Jaakossa ja pavunvarressa pohditaan, miksi jättiläisen vaimo antaa hurmaavan nuoren varkaan ryöstää miehensä omaisuuden. Kaunottaren ja hirviön tarinassa on syystä hirviöksi loihdittu prinssi. Entä mitä tapahtuu kahdennelletoista prinssille, jolle sadussa Villijoutsenet jää joutsenen siipi? ”Siipi oli hankala metrossa ja toivoton takseissa. - - Hän sinnittelee yhä. - - Tuntuu paremmalta ja vähemmän ankealta olla kaveri, joka ymmärtää olevansa leikinlasku...

Omituista, ettei kirjasta mainita tekijää. Pistää hiukan miettimään teoksen alkuperää. Se on ehkä kuitenkin enemmän kustantajan ongelma kuin lukijan. Jo Nesbøn Janoa lukiessa teki mieli jotain vettä sakeampaa , joten kouraan tarttui tämä kirja lukuisine hyvine smoothieresepteineen. Smoothien toki voi tehdä melkein mistä vain, mitä kaapeista sattuu löytymään, mutta siinä vaiheessa kun kyllästyy rahisevan kuiviin kaurahiutale- tonnikala- tai tomaattipyre-vehnäjauhosmoothieihin, on hyvä virkistää mielikuvitustaan selailemalla sopivaa hakuteosta. Varsinkin joulun jälkeen voi jouluananaksensa käyttää puhdistavaan juomaan, joka sisältää myös mangoa, kiiviä ja mintunlehtiä. Tammikuun flagellantit löytävät siitä myös kasviscocktaileja aterioita korvaamaan. Helmet-lukuhaaste, kohta 25: Kirja, jossa kukaan ei kuole

E.L. Doctorow: Homer ja Langley; suom. Helene Bützow Teos Homer ja Langley perustuu tositapaukseen. Vuonna 1947 Collyerin veljesten newyorkilaisasunnosta tyhjennettiin yli sata tonnia romua. Asunnosta löytyi kaikkea mahdollista banjoista lastenvaunuihin, muovisista rintakuvista keilapalloihin, urkuja, flyygeleitä, sanomalehtipinoja kolmenkymmenen vuoden ajalta sekä T-mallisen Fordin alusta. Auton moottoria oli käytetty generaattorina. Asunnon omistaja Langley Collier kuoli lopulta hautautuessaan tavaravyöryn alle. Hänen sokea veljensä Homer nääntyi nälkään ilman veljeään. Kuvahaku hakusanoilla Collyer brothers  saa teoksen elämään uudella tavalla. E.L. Doctorowin teoksessa veljekset elävät 1970-luvulle asti. Näin Doctorow saa heidän tarinastaan kehykset, joiden sisällä voi tarkastella amerikkalaista yhteiskuntaa ensimmäisestä maailmansodasta Vietnamin sotaan asti. Kirjan minäkertojana on Homer. Hän sokeutuu jo teini-iässä. Vähitellen Keskuspuiston maisemat vain himmenevät j...

Jo Nesbø: Jano; suom. Outi Menna Jano on yhdestoista Harry Hole -sarjan rikosromaani. Harry ei enää toimi poliisina, vaan poliisikorkeakoulun opettajana. Kuitenkin hänet vedetään taas mukaan, kun murhaaja aloittaa veritekojen sarjan Oslossa. Nesbø poimii teoksiinsa yksityiskohtia ajasta ja miljööstä. Tällä kertaa tappaja etsii uhrejaan Tinderistä, surmaa heidät metallisin hampain ja saattaa tehdä uhrin verestä smoothien. Poliisipäällikkö seuraa twitteriä ja 3D-tulostimillakin on tarinassa roolinsa. Miljöönä on edelleen Oslo. Uhrit, epäillyt tai poliisit kulkevat Grünerløkkassa tai Frognerin puistossa ja mitä tutumpi kaupunki lukijalle on, sitä pelottavammalta tarina tuntuu. Teoksen nimi viittaa sekä murhaajan vampiristisiin taipumuksiin että Harryn alkoholismiin. Vai onko intohimo saada murhaaja kiinni Harrylle vielä viinaakin pahempi pakkomielle? Onko hän sen vuoksi valmis panemaan alttiiksi perheensäkin? Nesbø hämää lukijaansa cliffhangereilla, taitavasti vihjailemalla ja u...

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen ku...

Harri Nordell: Hajo Hajo on Harri Nordellin kuudes runokokoelma. 37 vuotta, kuusi kokoelmaa. Ensimmäinen, Syvällä päivät, ilmestyi 1980. Se oli aikoinaan ihan wau, iso tapaus. Saman koulun pojan esikoisteos. Jos kaipaat täydellistä tulkintaa Hajon runojen intertekstuaalisista viittauksista, lue Vesa Haapalan analyysi Hajosta Helmet-kirjaston sivuilla. Jos sen sijaan haluat vain kokea hienoa tekstiä sana sanalta ja säe säkeeltä, tartu kirjaan. Tekstille kuten taiteellekin on olemassa yhtä monta tulkintaa ja tapaa kokea kuin on kokijaakin. Kulkea / yön pohjaa // Kulkea / sähähdellen // villissä / ruohokirjoituksessa Minä kävelin kokoelman läpi kuin modernin taiteen museon. Seisahduin runojen äärelle. Katselin miten ne asettuivat ja taas muuttuivat, hulmusivat ja houkuttelivat katsomaan toiseltakin puolen. Palasin välillä takaisin päin. Jos tämä runokokoelma olisi kuvataidetta, minusta se koostuisi valkoisista muodoista. Mahdollisimman vähän väriä, mahdollisimman hiottu muoto....

Donna Leon: Kuolema vieraalla maalla, suom. Titia Schuurman Kuolema vieraalla maalla oli vasta kolmas Donna Leonin dekkari, jonka luin. Komisario Guido Brunettin henkilökuva syvenee kirja kirjalta ja hänen perheeseensä tutustuu yhä paremmin. Brunettin lapset ovat tässä teoksessa jo murrosiässä. Rikosten selvittäminen on komisariolle helpompaa kuin lasten kotiintuloajoista keskusteleminen. Venetsian kuvaus viehättää kirjoissa minua eniten. Millaista olisikaan asua kaupungissa, jossa kulkuneuvot ovat veneitä ja laivoja? Venetsia on Brunettin kotikenttää, mutta tämän kirjan murhatuille vierasta maata. Vieraalla maalla  kun kuolee amerikkalaisen sotilastukikohdan miehistöä. Mistä on kysymys? Onko ensimmäinen tapaus niin yksinkertainen ryöstö ja vahingossa tehty tappo kuin Brunettin esimies Patta haluaa sen olevan? Kuolema vieraalla maalla on hieno dekkari, jonka loppuratkaisu ei ole ihan tavanomainen, vaan tavallista dekkaria todenmukaisempi. Se on myös puheenvuoro ympäristönsu...

Juhani Aho: Rautatie  Enpä olisi koskaan uskonut valitsevaani joskus luettavaani sivumäärän mukaan! Mutta haaste on haaste on haaste eikä Helmet 2017 -lukuhaaste nyt vain onnistu, jos en valitse kirjoja, jotka saa päivässä luettua. Valitsin siis suomalaiseksi klassikkoteokseksi Juhani Ahon Rautatien. Teoksen on joskus kauan sitten saanut yläkoulussa omaksi ja luettavaksi. Ei kyllä ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, miten kirjan on silloin kokenut. Luultavasti siis kokemus ei ole ollut merkittävä, toisin kuin vaikka Seitsemän veljeksen kanssa. Pikemminkin pakkopulla-osastoa kuten nytkin. Vielä enemmän pakkopullaksi tämän postauksen tekee se, etten pitänyt kirjasta. Yhtään. No, lopussa vähän lepyin tekstille, mutta muuten se oli minusta vastenmielistä. Teos on kirjoitettu ulkopuolisella kaikkitietävällä kertojalla, joka näkee henkilöidensä tunteisiin ja sanoo ne julki. Huh huh, siis kertojaratkaisulla, josta vähiten pidän. Lisäksi tämä kaikkitietävä kertoja suhtautuu...

A.S.Byatt: Ragnarök – Jumalten tuho; suom. Titia Schuurman On sota. Laiha lapsi äiteineen evakuoidaan kaupungista Englannin maaseudulle. Sota muuttaa perheen elämän, ja syöksee heidät epävarmuuteen. Lapsen isä on lentäjä, Afrikassa sotimassa. Palaako hän sieltä koskaan? Lapselle ei kerrota sodasta enempää kuin aikuisten mielestä on tarpeen. Lapsi haluaa kuitenkin tietää. Isä on poissa, ja lapsi kuuntelee aikuisten puheita herkällä korvalla. Hänelle vakuutellaan kaiken olevan hyvin ja kaikki toivovat parasta, mutta sanattomista viesteistä kuuluu läpi tuhon odotus, ja lapsi näkee painajaisia siitä, että saksalaiset kaappaavat hänen vanhempansa. Kuitenkin arkipäivän elämä on jopa parempaa kuin se oli harmaassa teollisuuskaupungissa. Tyttö kulkee kouluun kevätesikkoniittyjen poikki joka päivä. Äitikin on onnellisempi, koska hän saa tehdä älyllistä työtä ja opettaa poikia. Ennen sotaa sellainen työ ei ollut naisille sallittua. Tyttö oppii pian lukemaan, ja hänen suosikkikirjansa on vi...

Rudyard Kipling: Indian viidakoista 1-2.; suom. Helmi Krohn ja Otto Manninen (runot) Minulla oli hyllyssäni muutamakin kirja vastauksena Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirja, joka kertoo Intiasta. Valitsin nämä käsissä kuluneet perintöteokset, jotka olen lukenut viimeksi lapsena. On aina jännittävää lukea aikuisen silmin kirja, josta on lapsena pitänyt. Kiplingin Viidakkokirjan tarinat ilmestyivät alun perin aikakauslehdissä vuosina 1893-94. Kirjat sisältävät monia tarinoita. Muistan pitäneeni eniten Rikki-Tikki-Tavista. Tunnetuin on toki susien kasvattaman viidakkopojan Mowglin tarina, josta ensimmäisessä kirjassa kerrotaan kolmessa tarinassa, toisessa viidessä.. Lapsilukija koki Mowglin tarinan lopun surulliseksi, koska Mowgli on niin yksin. Hän ei kuulu oikein viidakkoon mutta ei ihmisten joukkoonkaan. Aikuislukija löytää kirjoista monia muitakin teemoja. Susilapsen tarinan kautta Kipling tutkii yhteisön jäseneksi kasvamista. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Voiko ihminen ol...

Helen Garner: Vierashuone; suom. Taina Wallin Vierashuone kuvaa taitavasti kahden elämää nähneen naisen ystävyyttä. Teoksen minäkertoja on nimeltään Helen, ja teos pohjautuukin kirjailijan omiin kokemuksiin. Helen ja Nicola ovat ystäviä. Nicola asuu Sydneyssä. Hän on huoleton ja rakastettava kuin päiväperhonen, kuusikymmentäviisivuotias naimaton ja lapseton nainen. Hänen läheisimpiään ovat sisarusten lapset, varsinkin sisarentytär Iris. Helen on kirjailija. Hän on ollut naimisissa, ja tyttären perhe asuu naapurissa, kauniin keittiöpuutarhan takana. Pieni tyttärentytär Bessie kipaisee mummonsa luokse joka päivä. Helen tietää, että Nicolalla on vaikea suolistosyöpä, ja ilahtuu mahdollisuudesta saada vielä tavata ystäväänsä. Nicola on tulossa Melbourneen kolmeksi viikoksi uusiin hoitoihin, joista hän on hyvin innostunut. Jo lentokentän terminaalissa Helenille selviää, ettei vierailusta tule mikään tavanomainen vierailu. Hän tuskin tuntee ystäväänsä, laihaa ihmisrauniota, joka raah...

Daniel Handler eli Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja; kuvittanut Brett Helquist; suom. Marja Helanen-Ahtola Miten saada lapsi lukemaan, jos lapsivakuutus ei korvaa älypuhelimen irrottamista lapsen kädestä kirurgisin toimenpitein? Surkeiden sattumusten sarjaa (A Series of Unfortunate Events) kannattaa kokeilla, varsinkin jos itse rakastaa kirjoja. Sarjassa on 13 osaa. Teokset toimivat myös ääneen luettuna, ja se kertoo tekstin tasosta paljon. Hyvää tekstiä rakastava vanhempi ehkä kiemurtelee vaivaantuneena Harry Potteria lukiessaan. Tämän sarjan kanssa sitä ongelmaa ei ole. Teoksissa leikitellään suvereenisti sekä kertojaratkaisuilla, tekstillä että kielellä. Käännös on loistava ja saa lukijan usein hykertelemään. Kääntäjän se on ehkä saanut hikoilemaan, mutta lopputulos kummallisten kirjainyhdistelmien merkitystenkin suomennoksissa toimii oikein hyvin. Kirjassa 8 ”Painajaisten parantola” vanhempi pääsee ihastelemaan myös intertekstuaalisia viittauksia ja vaivaamaan ...

Rakel Liehu: Helene Päivälehden museossa Ludviginkadulla on marraskuussa näytteillä vain kaksi viikkoa suppea näyttely suomalaista arvotaidetta. Mukana on myös Helene Schjerfbeckin Suru, jonka vuoksi museoon poikkesin. Voiko Schjerfbeckiä nähdä liikaa? Sitä vaaraa ei ole. Tauluja on näytteillä aivan liian harvoin. Suru-teoksen syntytarinan kerratakseni luin sitten uudelleen Rakel Liehun romaanin Helene. Ensilukemalla 2003 sen mielsi elämäkerraksi, koska muutakaan elämäkertaa ei ollut lukenut. Mutta romaanihan se on. Liehu on poiminut ja valikoinut elämäkertatiedoista aineksia, joista romaani on syntynyt. Romaani alkaa siitä, kun taidekauppias Stenman toimittaa 82-vuotiaan Schjerfbeckin sotaa pakoon Ruotsiin Mariefredin parantolaan. Helene on itse teoksen minäkertojana ja kertoo tarinaansa muistoina, takaumina ja ikään kuin kirjeinä läheisilleen. Teoksen kronologia on vain viitteellinen. Kaikki muistot limittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa kuten todelliset muistot. Teo...

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi Tämän puutarhakirjan näkökulma on epätavallinen, mutta onnistunut. Kasvukauden sijaan se keskittyy syksyyn ja talveen. Vaikka valo on matalaa ja kiiruhtaa nopeasti ohi, puutarhurilla riittää tekemistä. Syys-lokakuussa puut luovuttavat lehtensä ja talventörröttäjät tummuvat. Puutarhuri voi kerätä siemeniä, koota kransseja, valaista pimenevää pihaa. Kukkasipulit istutetaan ja ruukkuihin sommitellaan kylmää kestävät koristekasvit. Syystöiden aikataulu on laadittu kirjaan asiantuntevasti. Se noudattaa luonnon aikatauluja, ja niin pitääkin, koska syyssää on joka vuosi erilainen ja maan etelä- ja pohjoisosissa työt tehdään eri kalenteriaikoihin. Mitä pitää tehdä ennen kuin maa jäätyy? Mitä voi tehdä sen jälkeen? Keskitalvella voi suunnitella puutarhaa, askarrella koristeita, tarkkailla luonnon eläimiä ja tapahtumia. Ja sitten kun päivä pitenee, puutarhuri saa taas laittaa kätensä multaan, kylvää, koulia ja hoitaa...

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen, suom Helene Bützow Haudattu jättiläinen kertoo unohduksen sumusta. Millaista on elää, jos ei muista muuta kuin aivan viimeaikaisimmat tapahtumat? Mitä se merkitsee yksilölle? Pariskunnalle? Kansakunnalle? Kirja on kerrottu muinaistarun tai fantasiakertomuksen tapaan. Se voisi tapahtua missä tahansa, mutta Ishiguro on valinnut kertomuksen ajaksi ja paikaksi muinaisen Britannian, jossa kelttien ja saksien sodat ovat raadelleet maata. Kuningas Arthurin ajat muistetaan vai muistetaanko? Kansa, joka ei muista historiaansa, on onnellinen kansa silloin kun jättiläiset, demonit tai muut maagiset olennot antavat ihmisten olla rauhassa. Kukaan ei ehkä muistaisi edes omaa perhettään ellei perhettä kohtaisi joka päivä. Pienen kelttikylän vanha pariskunta Axl ja Beatrice ei muista poikaansa koska tämä ei asu samassa kylässä. Välillä kylään ilmestyy kulkijoita. Eräs harhaileva leskivaimo saa Beatricen muistamaan pojan, ja pariskunta päättää lähteä pojan ...

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, suom. Helene Bützow Spoilausvaroitus: Jos aiot lukea kirjan, kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän. Tämä ei ole kirja-arvostelu, vaan pikemminkin lukupiirin tapaista teoksen rakenteen ja teemojen pohdintaa. Ishiguron teos saattaa kuitenkin toimia parhaiten, kun lukija ei tiedä, mistä on kyse. Kirjan nimi on peräisin iskelmästä, jota päähenkilö Kathy teini-iässä kuuntelee ja rakastaa. Kathy on teoksen minäkertoja, joka kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kathyn kerronnassa on aina kaksi aikatasoa: kerronnan nykyhetki, jossa Kathy kertoo tehtävästään valvojana sekä Kathyn lapsuuden ja nuoruuden muistot. Näiden limittymisestä syntyy jännite. Kertoja tietää jo asioita, joita hän ei tiennyt kokijana. Näkökulma on koko ajan minäkertojan rajoitettu näkökulma, ja siitä syntyy teoksen voima. Nuori tyttö kuvaa lapsuusvuosiaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannissa. Nuoret kiistelevät keskenään, ja teinien tapaan tekevät pienistä erimiel...

Bandi: Syytös – 7 kertomusta Pohjois-Koreasta Tämän kirjan luettuani jäin miettimään, millainen lukutapani olisi ollut, jos luettavana olisi ollut pelkkä teksti. Vain teksti, ei kantta, ei kirjan eikä kirjailijan esittelyjä; jos en tietäisi, kuka, koska ja missä on tekstin kirjoittanut. Dystopiako? Olisin saattanut lukea sen dystopiana. Ajatellut sen olevan fantasiaa tai scifiä, jossa tapahtumapaikkana vaihtoehtoinen synkkä maailma, vähän Nälkäpelin kaltainen diktatuuri, jossa pakkovalta, nälkä ja pelko ovat arkipäivää propagandakoneisto on tehokas ja hierarkia julma suvut ja perheet on luokiteltu sen mukaan, miten uskollisia ne ovat puolueelle ja vastavallankumouksellisuudesta kärsii koko suku ja useampi sukupolvi armoa ei anneta, byrokratian vaatimukset ovat aina inhimillisten perustarpeiden edellä, koska kaikki pelkäävät toimia muuten kuin sääntöjen ja johtajien määräysten mukaan kehenkään ja mihinkään ei voi luottaa, ja asenne- ja mielipidevalvonta on joka asuinkortte...

George Saunders: Sotapuiston perikato, suom. Markku Päkkilä Sotapuiston perikato on Saundersin esikoisteos. Se sisältää viisi novellia ja pienoisromaanin ”Runsaudenmaa”. Kertomukset on kirjoitettu vuosina 1992–1995. Kokoelmanakin teos on hyvin rakennettu. Niminovelli Sotapuiston perikato esittelee teeman, jota muut kertomukset varioivat. Useimmat tarinat sijoittuvat teemapuistoihin, joissa päähenkilöt työskentelevät, yleensä hanttihommissa. Saundersin USA on teemapuisto, avoimen kaupallinen maailma, jossa elämän tarkoitus on viihtyminen ja menestyminen. Päähenkilöille se vain ei onnistu. Niminovellin Sotapuisto on sisällissodan ajan teemapuisto. Puistolla ei mene hyvin. Nuorisojengit hajottavat ja sotkevat ja myös ahdistelevat kävijöitä. Tarinan päähenkilö on vastuussa ja hänellä on paljon menetettävää. Ongelmaa ratkaisemaan palkataan uusi työntekijä, jolla on sotilaskokemusta Vietnamissa. Jotain hämärää hänen taustassaan on, liiallista väkivallan käyttöä. Hänellä onkin taipumu...

Kyyhkysrutto ja muita amerikkalaisia novelleja, suom. Anni Sumari Runoilija Anni Sumari on valinnut tähän suomennosvalikoimaansa yhdeksän mielenkiintoisimpina pitämäänsä tekstiä 1900-luvun loppupuolelta. Tässä enemmän neljästä niistä. Annie Proulxin Puoleksi nyljetty mullikka on ilmestynyt aiemmin Marja Alopaeuksen suomentamana kokoelmassa Lyhyt kantama – kertomuksia Wyomingista. Siinä kertomuksen nimenä on Puoleksi nyljetty härkä. Täytyypä sanoa, että Alopaeuksen suomennos tekee paremmin oikeutta Proulxin napakoille lauseille. John Cheever: Jälleennäkeminen John Cheeverin vuonna 1962 julkaisema ja Anni Sumarin vuonna 2009 suomentama novelli Jälleennäkeminen käsittelee isän ja pojan tapaamista. Novellin minäkertoja on poika, joka ei ole tavannut isäänsä vanhempien avioeron jälkeen kolmeen vuoteen. Teemana on muutos ja kasvu, kuluneet kolme vuotta ovat olleet ne vuodet, jolloin poika kasvaa lapsesta aikuiseksi. Cheever on valinnut kertomukseensa hetken, jossa tapahtuu jotakin p...