Siirry pääsisältöön

Clarice Lispector: Oppiaika

Lóri ja Ulisses tapaavat toisensa sattumalta. Molemmat ovat opettajia - Lóri alakoulussa, Ulisses yliopistossa. Kumpikin tunnistaa toisessa jotakin ohittamatonta, mutta kumpikin myös tajuaa, että heidän välillään voisi olla niin syvä yhteys, että he eivät ole siihen valmiita. Alkaa hidas oppiaika, jonka päämääränä on löytää tila, jossa ruumis ja sielu kohtaavat. Prosessin aikana Lórin on opittava ensin olemaan itse yhteydessä sekä omaan itseensä että maailmaan.

Clarice Lispectorin romaani Oppiaika (suom. Tarja Härkönen) kuvaa Lórin henkistä kasvua kilvoittelijan ja mystikon polkuna, jossa  nautinnon kokeminen on maailman kokemista kaikilla aisteilla – meren suolaisen painon, omenan makeuden ja kirpeyden, kalatorin tuoksun, jossa leijuu kalojen kuolemanjälkeinen sielu.

Lispector valitsi päähenkilöksi teokseensa opettajan. Tai ehkä hän ei valinnut, ehkä henkilö vain syntyi kuten henkilöillä on tapana. Mutta kokeneena kirjailijana hän olisi ehkä kuitenkin vaihtanut henkilön ammatin, jos se ei olisi sopinut teemaan, jota hän halusi tietoisesti tai tiedostamattomasti käsitellä?

Opettaja, psykologi, opinto-ohjaaja, johtaja, nuorisotyöntekijä, juristi, kaikki ihmisen kanssa keskustelutyötä tekevät joutuvat opettelemaan, miten tehdä sitä työtä juuri omalla persoonallaan, miten käyttää ainutlaatuista minäänsä ihmistyössä, miten olla yhteydessä toisiin jotta ammatin tavoite täyttyy. Siitä teoksessa on osaltaan kyse, yhteyden rakentamisesta toisiin ihmisiin, ja sen opettelusta. Henkistä työtä ihmisten kanssa ei voi oppia opettamalla, vaan jokaisen pitää itse reflektoiden ja kokien se oppia.

Kuitenkin Lispectorin teoksen kysymys pohjimmiltaan on vähän toinen. Oppiaika on ennen kaikkea taiteilijaromaani. Teoksen alkuhuomautuksessa Lispector kirjoittaa:
”Tämä kirja vaati niin suuren vapauden, että minua pelotti antaa se sille. Se on paljon minun yläpuolellani. Nöyrästi yritin sen kirjoittaa. Henkilö minussa on kirjailijan minää vahvempi.”
Brasilialainen Lispector käsittelee rakkautta katolisen mystiikan perinteen kautta. Katolisessa kristillisyydessä avioliittokin on sakramentti, ja sellaisena mystinen tila.

Teoksen kantava teema on selvästi taiteilijan kysymys siitä, miten säilyttää taiteilijan herkkyytensä ja kohdata maailma koko sielullaan silloin kun rakastuu ihmiseen, jonka kanssa henkinen yhteys on niin vahva, että sielut suorastaan sulautuvat yhteen? Miten säilyttää taiteilijan vapaus, miten käyttää koko sieluaan maailman kohtaamisessa, jos se on toisessa kiinni? Rakastamisen opetteluun kuuluu silloin kauhea pakko yhtä aikaa hakeutua lähelle ja paeta kauas ja vaikeus kohdata maailma vapaana toisen vaikutteista, kuten taiteilijan on pakko tehdä.

Yhteen päätyy lopulta kaksi itsenäistä ja vapaata olentoa, jotka osaavat olla myös yksin.



Tunnisteet:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haa...
Lue lisää

Lempi

Minna Rytisalo: Lempi Lempi on lappilainen kauppiaantytär. Hän on romaanin päähenkilö, mutta hänen tarinaansa kertovat toiset. Lukija saa kuulla Lempistä rakastavan aviomiehen, vihamiehen ja siskon näkökulmasta. Kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin ja tuo ristivalotusta tapahtumiin sekä jännitettä teokseen. Tarina alkaa 1944, kun Viljami palaa sodasta kotiin lappilaiselle syrjäkylälle Pursuojalle. Tila on säästynyt hävitykseltä, vaikka monien naapurien tilojen on käynyt saksalaisten käsissä huonommin. Koti ei silti ole sama, jonka Viljami jätti, kun kutsunnat osuivat kohdalle. Rakas Lempi-vaimo on poissa. Lempin kerrotaan lähteneen saksalaisten matkaan. Viljamin suru on suuri ja itsesyytökset ankaria. Lempi oli ylioppilas, tottunut parempiin oloihin, ja Viljami oli aina pelännyt, ettei hän kauan jaksaisi köyhän pientilan emäntänä. Viljami pelkää kotiin paluuta, lapsen ja surun kohtaamista sekä isänä olemista. Kaunis, kuulas kieli ei ihan istu kouluja käymättömän pie...
Lue lisää

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...
Lue lisää