Siirry pääsisältöön

Ian McEwan: Sovitus


Ian McEwan käyttää ehkä tunnetuimassa romaanissaan Sovitus vahvasti hyväksi kertojan ja lukijan suhdetta. Kerronnassa kaikki ainekset ovat koossa jo ensimmäisessä luvussa loppuratkaisua varten, mutta lukijan mielessä ne yhdistyvät vasta viimeisissä luvuissa. Useinhan lukija suorastaan toivoo itseään hämättävän ja ilahtuu yllätyksistä, mutta Sovituksen viimeinen luku horjuttaa lukijan muodostamaa suhdetta kirjan henkilöihin melkeinpä julmalla tavalla. Kertoja on paitsi kaikkitietävä, myös kaikkivaltias. Sitä korostaa jo ensimmäisen luvun ensimmäisenä esitelty päähenkilö varhaisteini-ikäinen Briony, joka kirjoittaa.

Ensimmäisen luvun vuoden 1935 hehkuvan ja hikisen hellepäivän aikana McEwan esittelee henkilönsä ja punoo kokoon tilanteen, joka vaikuttaa kaikkiin henkilöihin heidän loppuelämänsä ajan. Briony erehtyy. Hän tulkitsee väärin näkemänsä kohtauksen isosiskonsa Cecilian ja talon siivoojan pojan Robbien välillä. Muiden vieraiden ristiriitaiset pyrkimykset ja salatut toiveet tekevät erehdyksestä kohtalokkaan. Psykologinen lataus on vahva, ja purkautuu kuin ukkonen hellepäivänä. Brionyn erehdyksen vuoksi Robbie joutuu vuosiksi vankilaan.

Sovitus kertoo vahvasti myös sodasta. Robbien kokemukset Dunkerquessa tuovat jo sodan mielettömyyden ja raakuuden lähelle lukijaa, mutta vielä enemmän sodan julmuus ilmenee Brionyn kokemuksissa. Isosiskonsa tavoin hän opiskelee sairaanhoitajaksi. Sitten sairaalaan tuodaan Dunkerquesta pelastetut, ja hoitajaopiskelijoiden arki muuttuu selviytymistaisteluksi. Ennen inhotut työt kuten eritteiden siivoaminen ja yöastioiden peseminen muuttuvat helpoiksi tehtäviksi läpensä palaneen sotilaan siteiden vaihtamisen tai kuolevan lohduttelun rinnalla.

Briony hoitaa ja Briony kirjoittaa. Vuoden 1935 hellepäivän tapahtumat muuttivat hänen tekstinsä näytelmistä novelleiksi. Ihmisen mieli alkoi kiinnostaa teini-ikäistä tyttöä enemmän kuin seikkailujuonet. Briony kirjoittaa, ja sanoo myös viimeisen sanan tarinassa. Teoksen teemana on paitsi sovitus ja anteeksiantamus, myös elämän sattumanvaraisuus ja ihmisten tulkinnat toisistaan. Vääriä tulkintoja voi syntyä, kun on kyse teoista, toiveista ja tapahtumista, joista tulkitsijalla ei ole kokemusta. Ja kun tulkinnat muuttuvat puheeksi, teoiksi ja yleiseksi mielipiteeksi, voivat ne muuttaa peruuttamattomasti jonkun elämän suunnan.

Ian McEwan: Sovitus; suom. Juhani Lindholm

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu