Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kulttuurin murrosta 1930-1940 -luvuilla.
Japanilaisessa kulttuurissa yksilö on aina osa yhteisöään ja Kawabatankin tekstin päähuomio on vuorovaikutuksessa. Shimamuran ja Komakon keskustelussa kohtaavat erilaiset esittämisen estetiikat ja intohimo ilman toivoa rakkaudesta – kuin tulen ja jään kohtaaminen. Komako järkyttää usein Shimamuraa suorapuheisuudellaan ja elämänhalullaan ja Shimamura saa elää hetken hänen kauttaan vuoristoluonnon kesytöntä voimaa. Hänen kauttaan Shimamura perehtyy myös vuoristokylän asukkaiden elämään ja sen hauraaseen tasapainoon luonnon armoilla. Toisten elämä ja kuolema on kaupunkilaisvieraalle vain kiinnostava tarina.
Teoksen kieli on kaunista ja herkkävireistä, mutta tekstipinnan rivien väleissä tempoilee paljon vahvoja ja ristiriitaisia tunteita. Luultavasti rivien väleissä on alkutekstissä myös paljon sellaista, joka ei ole välittynyt saksan- ja englanninkielen kautta suomennettuun teokseen, mutta yleisinhimillinen taso avautuu kyllä kaikille lukijoille kulttuurista riippumatta. Yasunari Kawabata sai Nobelin palkinnon 1968.