Siirry pääsisältöön

Emmanuel Carrère: Viikset & Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Sekä Emmanuel Carrèren teoksella Viikset että Ian McEwanin teoksella Ikuinen rakkaus on sanottavaa totuudenjälkeisen ajan ihmisille. Teoksissa näytetään lukijalle, kuinka ihmisen todellisuus voi olla hänen aivoissaan, pään sisäinen kupla eikä mitään muuta. Ja kuinka se kupla rakentuu ja vahvistuu kun ihminen tulkitsee havaintojaan toiveidensa ja pelkojensa mukaan.

Emmanuel Carrère: Viikset; suom. Kristiina Haataja

”Mitä sanoisit, jos ajaisin viikset pois?” kysyy mies teoksen alussa. Mies ei teoksessa saa koskaan edes nimeä, vaikka kertoja pysyttelee hänen lähellään ja kertoo lukijalle kaiken hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan.

Mies ajaa viiksensä pois kylvyssä, ja odottaa, mitä vaimo sanoo. Vaimo ei sano mitään, ei ole huomaavinaankaan. Lopulta kun mies kysyy asiaa vaimolta, on vaimo vakaasti sitä mieltä, ettei miehellä ole koskaan ollutkaan viiksiä. Mies olettaa vaimon pilailevan. Mutta työtoveritkaan eivät sano mitään muuttuneesta ulkonäöstä. Olisiko vaimo voinut mennä niin pitkälle, että olisi sopinut tuttavien kanssa yhteisestä kieltämisestä?

Ei. Mutta vaimo kertoo sen sijaan miehelle oudoksuen, etteivät he edes tunne niitä ihmisiä, jotka mies heidän tuttavinaan mainitsee.

Sivu sivulta Carrère tekee kärpäsestä härkästä ja kehittelee pienestä arjen tapahtumasta elämää suuremman kysymyksen, vetää jatkuvasti maton lukijan ja päähenkilönsä jalkojen alta ja kuljettaa lukijan yhä syvemmälle päähenkilön mielen ja muun maailman väliseen ristiriitaan. Mies elää eri todellisuudessa kuin vaimonsa, työtoverinsa, vanhempansa – ei, eihän hänellä ole vanhempia, koska isä ei olekaan enää elossa, äiti vain. Hän ei ole koskaan käynyt Jaavalla, vaikka vielä edellisenä päivänä matkasta oli valokuvia. Hänellä ei koskaan ole ollut viiksiä eikä ylähuulen kohdalta rikki hangattu passikuva todista mitään. Mikään ei ole varmaa. Todisteita puoleen tai toiseen ei ole, tulkintoja ja puheita vain.

Pelastaako päähenkilön edes silmitön pakomatka Hongkongiin ja viiksien kasvaminen uudelleen? Lukekaa itse, mutta voi olla, että teoksen jälkeen katselette maailmaa uusin silmin.

Ian McEwan: Ikuinen rakkaus; suom. Juhani Lindholm


Myös Ian McEwanin teoksen Ikuinen rakkaus teemana on kuplassa eläminen ja ihmisen yksityinen todellisuus.

Tiedetoimittaja Joe Rose päätyy kesken miellyttävän eväsretken osalliseksi ikävään kuumailmapallo-onnettomuuteen. Tilanteessa hän tapaa Jed Parryn, joka rakastuu häneen, kuvittelee myös Joen rakastuneen häneen ja alkaa vainota Joeta mielipuolisella rakkaudellaan. Parryn ahdistelu uhkaa lopulta Joen ja hänen avopuolisonsa Clarissan parisuhdetta.

Teoksen minäkertojana on Joe. Hän on fyysikko, luonnontieteilijä. Tällä ammatinvalinnalla kirjailija korostaa harhaisen uskonnollisen argumentoinnin ja tieteelliseen näyttöön rakentuvan maailmankuvan ristiriitaa. Hulluuteen asti uskonnollinen Parry elää eri todellisuudessa kuin Joe ja Clarissa, mutta käytöksellään, puheillaan ja kirjeillään hän onnistuu horjuttamaan myös Clarissan näkemystä siitä, mikä on totta.

Parry uskoo vakaasti Joen rakastavan häntä ja antavan hänelle rakkaudestaan salaisia merkkejä asuntonsa verhoja siirtämällä tai pensasaitaa koskettamalla. Clarissa ei lopulta tiedä, mikä on totta ja keneen uskoa, mieheensä vai Parryyn.

Parisuhteen yhteisen todellisuuden murtumakohtia ja vähitellen muuttuvaa vuorovaikutusta McEvan kuvaa taiturimaisen hienovaraisesti. Joen ja Clarissan suhde ajautuu kriisiin , koska heidän elämäänsä tunkeutuu tuntematon ihminen, jonka toiminta muuttaa Joen käytöstä niin, että Clarissa kokee miehensä muuttuvan vieraaksi.

McEwan kärjistää eri todellisuuksien ristiriidan murhayritykseen ja näyttää myös poliisitutkinnan kautta todeksi sen, että
Ihminen uskoo vain sen minkä näkee ja näkee vain sen minkä uskoo.”
Jokainen samassa paikassa samaan aikaan ollut kuulusteltava näkee ja muistaa tapahtumat eri tavoin ja havainnoi tilannetta ja toisia ihmisiä eri tavoin.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu