Siirry pääsisältöön

Bruno Schultz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia

Puolalainen, juutalaistaustainen Bruno Shultz on tsekkiläisen Kafkan veroinen klassikko, vaikka Suomessa melko tuntematon. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, ja kaikki tärkeimmät kertomukset ovat ilmestyneet valikoimassa Kanelipuodit ja muita kertomuksia (2013) Tapani Kärkkäisen loistavana suomennoksena.

Shultzin teksti tekee vaikutuksen runsaudellaan ja voimakkaalla aistillisuudellaan. Lukijan pitää myös varautua yllätyksiin, sillä kertomukset eivät useinkaan pysyttele kiinteästi tavanomaisessa todellisuudessa kiinni, vaan kiemurtelevat yllättäen omaan maagiseen todellisuuteensa, joihin lukija ensin eksyy ja sitten halukkaasti vaeltaa yhä syvemmälle esineiden, värien, tuoksujen ja tuntojen salaperäisiin labyrintteihin, joissa aika etenee syklisesti tai alkaa muodostaa omia sivujuonteitaan kuin kuukauteen ilmestyisi lisää päiviä tai vuoteen ylimääräinen kuukausi.

Keskeisenä teemana Shultzin kertomuksissa on luovuus. Hänen kykynsä kuvata maailmaa herättää lukijassa ihmetystä ja kunnioitusta. Esineet useinkin personifioidaan, henkilöt kokevat metamorfooseja, jokaiseen virkkeeseen ujuttautuu jokin merkillinen sivumerkitys tai ovela hymy. Kertomusten minäkertojana on Jozef, kirjailijan alter ego. Ensimmäisissä tarinoissa maailma nähdään pienen pojan silmin ja tapahtumapaikkoina on koti, isän kangaskauppa tai pienen kotikaupungin kadut ja torit. Mitä tahansa voi tapahtua, koska lapsi havainnoi maailmaa myyttisenä. Kertojan kyky nähdä toisin ei katoa, vaikka myöhemmissä kertomuksissa Jozef on jo aikuinen.

Kertomusten pohjavire on usein surumielinen ja synkkyyteen taipuvainen. Kertomusten lapsikertojalle aikuisten maailma näyttäytyy käsittämättömänä ja pahaenteisenä, julmanakin. Aikuiskertoja taas katselee maailmaa ulkopuolisen silmin sen kummallisuuksia ihmetellen. Kertoja ottaa maailmaa haltuunsa ironian ja mustan huumorin keinoin.

Bruno Shultzin elämä päättyi juutalaisvainoissa 1942, mutta hänen tuotantonsa elää ja on ilmestymisvuosistaan saakka vaikuttanut merkittävästi lukuisiin muihin luoviin ihmisiin -  kirjailijoihin, elokuvantekijöihin ja kuvataiteilijoihin.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu