Siirry pääsisältöön

Michelle Obama: Minun tarinani



Michelle Obaman muistelmateos ”Minun tarinani” (suom. Ilkka Rekiaro) on pitänyt pitkään ykkössijaa syksyn 2018 myydyimpien tietokirjojen joukossa. Ei mikään ihme, koska kyse on pohjimmiltaan arkkityyppisestä tuhkimotarinasta, joka puhuttelee monia. Kirja on lisäksi hyvin kirjoitettu.

Itse asiassa esipuhe oli niin hyvin kirjoitettu, että käänsin esiin Kiitokset -luvun kirjan lopusta vain nähdäkseni, onko apuna ollut joku haamukirjoittaja. Melkein purskahdin nauruun, kun apuna onkin ollut kymmenien avustajien tiimi. Kaikki jenkeissä on suurempaa ja mahtipontisempaa kuin meillä.

Teos ei onneksi ole mahtipontinen. Parhaimmillaan se on kuin minäkertojalla kirjoitettu romaani, jossa rehellinen ja pohdiskeleva kertoja poimii tarinaan muistoja ja hetkiä, joissa maailma äkkiä näyttäytyy toisin ja saa hänet ajattelemaan uudella tavalla. Kuten hyvässä proosassa, näissä hetkissä on enemmän hetkeä kuin kertomatta jätetyissä. Niissä maailma ja ihminen ovat symbolisella tasolla yhtä ja heijastavat toistensa muutosta ja kasvua.

Michelle Robinson on musta tyttö, kotoisin köyhästä kaupunginosasta. Näkymätön, helppo ohittaa tai vähätellä. Hän kasvaa Chicagon Southsidessa, taantuvassa kaupunginosassa. Keskiluokkaiset vanhemmat kannustavat lapsiaan kouluttautumaan, ja Michelle kasvaa vahvaksi ja ehjäksi, opiskelee Harvardissa juristiksi ja alkaa tavoitella samaa amerikkalaista unelmaa hyvin palkatusta työstä, perheestä ja omistusasunnosta kuin ystävätkin.

Sitten hän tapaa kesäharjoittelijaksi samaan lakiasiaintoimistoon tulleen miehen, jolla on afrikkalainen nimi ja jolla on visio. Rakkaus muuttaa kaiken, ja Michelle huomaa kääntyneensä väärälle tielle. Hän alkaa tehdä elämässään tilaa sille visiolle sekä käydä mielessään ja miesystävänsä kanssa dialogia siitä, keitä he ovat, mikä on heille tärkeää ja mitä hyvää he voisivat saada aikaan.

Kertoja kertoo perheenäidin tasapainoilusta lapsiperheen arjessa. Hän kertoo yksinäisistä raskaista vuosista senaattori- ja presidentinvaalikampanjoiden aikaan, kun hänen pitikin jakaa miehensä äänestäjien kanssa ja suostua julkisuuden riepoteltavaksi. Hän kertoo tappioista ja menestyksestä, perheonnesta ja kasvusta vastuuseen amerikkalaisten lasten hyvinvoinnista. Hän käyttää melkein viisisataa sivua kertoakseen tarinan vahvasta naisesta maassa, jossa opiskelemalla voi päästä pitkälle, kun jaksaa sietää epävarmuutta, taistella ennakkoluuloja vastaan ja olla valmis antamaan itsensä muiden hyväksi ja valmis itse muuttamaan sekä ajatuksiaan että tapojaan yhteisten tavoitteiden niin vaatiessa.

”Ihminen voi elää maailmassa, joka on sellainen kuin on, mutta silti rakentaa maailmaa sellaiseksi kuin sen kuuluisi olla.” – Barack Obama

Lyhyemminkin olisi voinut kertoa, valita vielä tarkemmin merkitykselliset hetket, joilla tarinaa kuljetetaan eteenpäin ja sen sanomaa vähä vähältä rakennetaan. Montakin lukijaa kosiskelevaa anekdoottia olisi voinut jättää kertomatta ja lopputulos olisi vain parantunut siitä. Alkuteoksen nimi Becoming ja lukujen nimet Me - Us - More välittävät ydinviestiä paremmin kuin suomennos ja varsinkin kirjan nimi. Tarinahan ei ole vain kertojan oma tarina. Se on myös kertomus eräästä aikakaudesta, jolloin maailma muuttui.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...