Siirry pääsisältöön

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat


Ilon ja onnen tarinat  (suom. Eva Siikarla) on julkaistu jo vuonna 1989 (suomennos 1991), mutta sen tarinat eivät helposti vanhene. Teos koostuu neljän kiinalaisäidin ja  heidän tytärtensä tarinoista. Kertomukset käyvät keskenään kiinnostavaa vuoropuhelua ja jokainen niistä vie lukijan syvemmälle pohtimaan toisaalta äitien ja tyttärien suhteita, toisaalta kulttuurierojen vaikutuksia lasten kasvuun ja maahanmuuttajaperheiden selviytymiseen.

Neljä kiinalaisnaista on muuttanut Kiinasta San Franciscoon 1940-luvulla. Jokaisella on oma tarinansa eikä kenenkään tarina ole helppo. Jokainen heistä haluaa lastensa pääsevän helpommalla ja menestyvän paremmin, mutta kulttuurisesta taustasta tulee lapsille sekä vahvuus että rasite. Äidit ja tyttäret käyvät keskenään jatkuvaa sanatonta vääntöä siitä, voiko toisen tapoja arvostaa ja mitä toinen tekemisillään tarkoittaa. Kiinalaisäidit näkevät tyttäriensä valinnoissa enemmän merkityksiä kuin tyttäret itse. Tyttäret taas yrittävät pyristellä irti vahvojen äitiensä mielipiteistä.

Amy Tanin teksti on rikasta, voimakasta ja vahvasti symbolista. Tiikerin vuonna syntynyt kiinalaisäiti jaksaa odottaa puiden lomassa tiikerin lailla tyttärensä kasvua tarkkaillen.
”Niinpä minä teen näin. Kokoan yhteen menneisyyteni ja katson. Näen jotain, joka on jo tapahtunut. Tuskan, joka vapautti henkeni. Pidän tuota tuskaa kädessäni kunnes se muuttuu kovaksi ja kiiltäväksi, kirkkaammaksi. Ja sitten hurjuuteni voi palata, kultainen puoleni, musta puoleni. Käytän tuota terävää tuskaa tunkeutuakseni tyttäreni sitkeän ihon läpi ja vapauttaakseni hänen tiikerihenkensä. Silloin hän taistelee minua vastaan, koska sellaisia tiikerit ovat. Mutta minä voitan ja annan hänelle henkeni, sillä sillä tavoin äiti rakastaa tytärtään. ”
Tytärten elämään San Franciscossa ei ole kuulunut rankkoja kokemuksia sodasta ja maahanmuutosta. Toisen polven maahanmuuttajille kiinalaistausta merkitsee lähinnä jatkuvaa pientä epämukavuutta ja vierauden kokemuksia oman perhetaustan ja ystävien luontevien amerikkalaistapojen välillä. Äitien oppeja ja pieniä kummallisia tapoja hävetään, mutta kiinalaisuus on heissä silti vahvana, ja tytärten on löydettävä tasapaino vanhempien kulttuurin ja oman elämän toiveiden kanssa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...