Siirry pääsisältöön

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat


Ilon ja onnen tarinat  (suom. Eva Siikarla) on julkaistu jo vuonna 1989 (suomennos 1991), mutta sen tarinat eivät helposti vanhene. Teos koostuu neljän kiinalaisäidin ja  heidän tytärtensä tarinoista. Kertomukset käyvät keskenään kiinnostavaa vuoropuhelua ja jokainen niistä vie lukijan syvemmälle pohtimaan toisaalta äitien ja tyttärien suhteita, toisaalta kulttuurierojen vaikutuksia lasten kasvuun ja maahanmuuttajaperheiden selviytymiseen.

Neljä kiinalaisnaista on muuttanut Kiinasta San Franciscoon 1940-luvulla. Jokaisella on oma tarinansa eikä kenenkään tarina ole helppo. Jokainen heistä haluaa lastensa pääsevän helpommalla ja menestyvän paremmin, mutta kulttuurisesta taustasta tulee lapsille sekä vahvuus että rasite. Äidit ja tyttäret käyvät keskenään jatkuvaa sanatonta vääntöä siitä, voiko toisen tapoja arvostaa ja mitä toinen tekemisillään tarkoittaa. Kiinalaisäidit näkevät tyttäriensä valinnoissa enemmän merkityksiä kuin tyttäret itse. Tyttäret taas yrittävät pyristellä irti vahvojen äitiensä mielipiteistä.

Amy Tanin teksti on rikasta, voimakasta ja vahvasti symbolista. Tiikerin vuonna syntynyt kiinalaisäiti jaksaa odottaa puiden lomassa tiikerin lailla tyttärensä kasvua tarkkaillen.
”Niinpä minä teen näin. Kokoan yhteen menneisyyteni ja katson. Näen jotain, joka on jo tapahtunut. Tuskan, joka vapautti henkeni. Pidän tuota tuskaa kädessäni kunnes se muuttuu kovaksi ja kiiltäväksi, kirkkaammaksi. Ja sitten hurjuuteni voi palata, kultainen puoleni, musta puoleni. Käytän tuota terävää tuskaa tunkeutuakseni tyttäreni sitkeän ihon läpi ja vapauttaakseni hänen tiikerihenkensä. Silloin hän taistelee minua vastaan, koska sellaisia tiikerit ovat. Mutta minä voitan ja annan hänelle henkeni, sillä sillä tavoin äiti rakastaa tytärtään. ”
Tytärten elämään San Franciscossa ei ole kuulunut rankkoja kokemuksia sodasta ja maahanmuutosta. Toisen polven maahanmuuttajille kiinalaistausta merkitsee lähinnä jatkuvaa pientä epämukavuutta ja vierauden kokemuksia oman perhetaustan ja ystävien luontevien amerikkalaistapojen välillä. Äitien oppeja ja pieniä kummallisia tapoja hävetään, mutta kiinalaisuus on heissä silti vahvana, ja tytärten on löydettävä tasapaino vanhempien kulttuurin ja oman elämän toiveiden kanssa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lempi

Minna Rytisalo: Lempi Lempi on lappilainen kauppiaantytär. Hän on romaanin päähenkilö, mutta hänen tarinaansa kertovat toiset. Lukija saa kuulla Lempistä rakastavan aviomiehen, vihamiehen ja siskon näkökulmasta. Kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin ja tuo ristivalotusta tapahtumiin sekä jännitettä teokseen. Tarina alkaa 1944, kun Viljami palaa sodasta kotiin lappilaiselle syrjäkylälle Pursuojalle. Tila on säästynyt hävitykseltä, vaikka monien naapurien tilojen on käynyt saksalaisten käsissä huonommin. Koti ei silti ole sama, jonka Viljami jätti, kun kutsunnat osuivat kohdalle. Rakas Lempi-vaimo on poissa. Lempin kerrotaan lähteneen saksalaisten matkaan. Viljamin suru on suuri ja itsesyytökset ankaria. Lempi oli ylioppilas, tottunut parempiin oloihin, ja Viljami oli aina pelännyt, ettei hän kauan jaksaisi köyhän pientilan emäntänä. Viljami pelkää kotiin paluuta, lapsen ja surun kohtaamista sekä isänä olemista. Kaunis, kuulas kieli ei ihan istu kouluja käymättömän pie...

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haa...

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt...