Siirry pääsisältöön

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat


Ilon ja onnen tarinat  (suom. Eva Siikarla) on julkaistu jo vuonna 1989 (suomennos 1991), mutta sen tarinat eivät helposti vanhene. Teos koostuu neljän kiinalaisäidin ja  heidän tytärtensä tarinoista. Kertomukset käyvät keskenään kiinnostavaa vuoropuhelua ja jokainen niistä vie lukijan syvemmälle pohtimaan toisaalta äitien ja tyttärien suhteita, toisaalta kulttuurierojen vaikutuksia lasten kasvuun ja maahanmuuttajaperheiden selviytymiseen.

Neljä kiinalaisnaista on muuttanut Kiinasta San Franciscoon 1940-luvulla. Jokaisella on oma tarinansa eikä kenenkään tarina ole helppo. Jokainen heistä haluaa lastensa pääsevän helpommalla ja menestyvän paremmin, mutta kulttuurisesta taustasta tulee lapsille sekä vahvuus että rasite. Äidit ja tyttäret käyvät keskenään jatkuvaa sanatonta vääntöä siitä, voiko toisen tapoja arvostaa ja mitä toinen tekemisillään tarkoittaa. Kiinalaisäidit näkevät tyttäriensä valinnoissa enemmän merkityksiä kuin tyttäret itse. Tyttäret taas yrittävät pyristellä irti vahvojen äitiensä mielipiteistä.

Amy Tanin teksti on rikasta, voimakasta ja vahvasti symbolista. Tiikerin vuonna syntynyt kiinalaisäiti jaksaa odottaa puiden lomassa tiikerin lailla tyttärensä kasvua tarkkaillen.
”Niinpä minä teen näin. Kokoan yhteen menneisyyteni ja katson. Näen jotain, joka on jo tapahtunut. Tuskan, joka vapautti henkeni. Pidän tuota tuskaa kädessäni kunnes se muuttuu kovaksi ja kiiltäväksi, kirkkaammaksi. Ja sitten hurjuuteni voi palata, kultainen puoleni, musta puoleni. Käytän tuota terävää tuskaa tunkeutuakseni tyttäreni sitkeän ihon läpi ja vapauttaakseni hänen tiikerihenkensä. Silloin hän taistelee minua vastaan, koska sellaisia tiikerit ovat. Mutta minä voitan ja annan hänelle henkeni, sillä sillä tavoin äiti rakastaa tytärtään. ”
Tytärten elämään San Franciscossa ei ole kuulunut rankkoja kokemuksia sodasta ja maahanmuutosta. Toisen polven maahanmuuttajille kiinalaistausta merkitsee lähinnä jatkuvaa pientä epämukavuutta ja vierauden kokemuksia oman perhetaustan ja ystävien luontevien amerikkalaistapojen välillä. Äitien oppeja ja pieniä kummallisia tapoja hävetään, mutta kiinalaisuus on heissä silti vahvana, ja tytärten on löydettävä tasapaino vanhempien kulttuurin ja oman elämän toiveiden kanssa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...