Siirry pääsisältöön

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat


Ilon ja onnen tarinat  (suom. Eva Siikarla) on julkaistu jo vuonna 1989 (suomennos 1991), mutta sen tarinat eivät helposti vanhene. Teos koostuu neljän kiinalaisäidin ja  heidän tytärtensä tarinoista. Kertomukset käyvät keskenään kiinnostavaa vuoropuhelua ja jokainen niistä vie lukijan syvemmälle pohtimaan toisaalta äitien ja tyttärien suhteita, toisaalta kulttuurierojen vaikutuksia lasten kasvuun ja maahanmuuttajaperheiden selviytymiseen.

Neljä kiinalaisnaista on muuttanut Kiinasta San Franciscoon 1940-luvulla. Jokaisella on oma tarinansa eikä kenenkään tarina ole helppo. Jokainen heistä haluaa lastensa pääsevän helpommalla ja menestyvän paremmin, mutta kulttuurisesta taustasta tulee lapsille sekä vahvuus että rasite. Äidit ja tyttäret käyvät keskenään jatkuvaa sanatonta vääntöä siitä, voiko toisen tapoja arvostaa ja mitä toinen tekemisillään tarkoittaa. Kiinalaisäidit näkevät tyttäriensä valinnoissa enemmän merkityksiä kuin tyttäret itse. Tyttäret taas yrittävät pyristellä irti vahvojen äitiensä mielipiteistä.

Amy Tanin teksti on rikasta, voimakasta ja vahvasti symbolista. Tiikerin vuonna syntynyt kiinalaisäiti jaksaa odottaa puiden lomassa tiikerin lailla tyttärensä kasvua tarkkaillen.
”Niinpä minä teen näin. Kokoan yhteen menneisyyteni ja katson. Näen jotain, joka on jo tapahtunut. Tuskan, joka vapautti henkeni. Pidän tuota tuskaa kädessäni kunnes se muuttuu kovaksi ja kiiltäväksi, kirkkaammaksi. Ja sitten hurjuuteni voi palata, kultainen puoleni, musta puoleni. Käytän tuota terävää tuskaa tunkeutuakseni tyttäreni sitkeän ihon läpi ja vapauttaakseni hänen tiikerihenkensä. Silloin hän taistelee minua vastaan, koska sellaisia tiikerit ovat. Mutta minä voitan ja annan hänelle henkeni, sillä sillä tavoin äiti rakastaa tytärtään. ”
Tytärten elämään San Franciscossa ei ole kuulunut rankkoja kokemuksia sodasta ja maahanmuutosta. Toisen polven maahanmuuttajille kiinalaistausta merkitsee lähinnä jatkuvaa pientä epämukavuutta ja vierauden kokemuksia oman perhetaustan ja ystävien luontevien amerikkalaistapojen välillä. Äitien oppeja ja pieniä kummallisia tapoja hävetään, mutta kiinalaisuus on heissä silti vahvana, ja tytärten on löydettävä tasapaino vanhempien kulttuurin ja oman elämän toiveiden kanssa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu