Tämän kirjan luettuani jäin miettimään, millainen lukutapani olisi ollut, jos luettavana olisi ollut pelkkä teksti. Vain teksti, ei kantta, ei kirjan eikä kirjailijan esittelyjä; jos en tietäisi, kuka, koska ja missä on tekstin kirjoittanut.
Dystopiako?
Olisin saattanut lukea sen dystopiana. Ajatellut sen olevan fantasiaa tai scifiä, jossa tapahtumapaikkana vaihtoehtoinen synkkä maailma, vähän Nälkäpelin kaltainen diktatuuri, jossa- pakkovalta, nälkä ja pelko ovat arkipäivää
- propagandakoneisto on tehokas ja hierarkia julma
- suvut ja perheet on luokiteltu sen mukaan, miten uskollisia ne ovat puolueelle ja vastavallankumouksellisuudesta kärsii koko suku ja useampi sukupolvi
- armoa ei anneta, byrokratian vaatimukset ovat aina inhimillisten perustarpeiden edellä, koska kaikki pelkäävät toimia muuten kuin sääntöjen ja johtajien määräysten mukaan
- kehenkään ja mihinkään ei voi luottaa, ja asenne- ja mielipidevalvonta on joka asuinkorttelissa ja työpaikalla
- selviytymiskeinoja ovat teeskentely ja alistuminen
- tärkeintä ei ole se, miten asiat todella ovat, vaan se, miltä ne näyttävät.
Olisin arvostanut kirjailijan tekstitaitoja vaikka en olisi tiennyt hänestä mitään. Vähän olisin miettinyt, että jokin vanhanaikaisuus tekstistä paistaa läpi. Ei ihan tätä päivää, pikemminkin agraariyhteiskunnan arvojen ja ihanteiden jäänteitä.
Kuitenkin olisin tempautunut tarinoihin mukaan ja pannut merkille, että kirjailija käyttää novelleissa kehyskertomuksia ja sisäkertomuksia, vaihtaa taitavasti näkökulmia, ottaa käyttöön minäkertojan tai kirjemuodon silloin kun se palvelee teemaa tai juonta. Tai hän kuvaa ihmisten ajatuksia symboleilla ja luontokuvilla, tarkoilla havainnoilla, joista osa avautuu heti, osa mietityttää pitempään. Leivosten vapaaehtoinen paluu häkkiinsä on metaforana lähes klisee. Mutta mitä tarkoittaakaan se, että maahan istuutuvien ihmisten väliin jää huurteinen krysanteemi?
Olisin arvostanut myös psykologista henkilökuvausta ja huomannut, että kirjan maailma muistuttaa jotakin todellisen maailman itäaasialaista kulttuuria, jossa asioita ei sanota suoraan ja puhuta halki, vaan dialogia käydään epäsuorasti ja esittämällä, jotta vältytään keskustelijoiden kasvojen menetykseltä. Olisin löytänyt esittämisen ja näyttämölle asettumisen teeman monesta kertomuksesta ja ymmärtänyt sen kuvaavan syvästi teoksen synkän maailman kulttuuria.
Vähän olisin miettinyt, onko kyse alkutekstistä vai käännöstekstistä, mutta päätynyt siihen, että kyse on käännöksestä ja että kääntäjä on joissakin kohden saattanut tehdä tekstiin muitakin selittäviä lisäyksiä kuin alaviitteet.
Olisin ollut vilpittömän innostunut kirjailijan taidosta käsitellä valtaa. Hän tarkastelee yhteiskunnan valtarakenteita mikrososiologisella otteella, näyttämällä konkreettisesti, miten lait, normit ja arvot uusiutuvat ja vaikuttavat jokapäiväisessä kanssakäymisessä ihmisten välillä perheissä, kylissä, työyhteisöissä. Esimerkiksi kertomuksessa Niin lähellä mutta kaukana kirjailija saattaa henkilönsä mahdottomaan tilanteeseen, jossa yhteiskunta estää häntä toteuttamasta kulttuurinsa pakottavaa ja ehdotonta vaatimusta siitä, että perheen ainoan pojan on huolehdittava vanhemmistaan. Henkilö tekee kaikkensa, onnistumatta.
Olisin nyökytellyt tyytyväisenä monessakin kertomuksessa käsitellylle sananvapauden teemalle. Se on minulle tärkeä asia ja ihan keskeinen kysymys, kun vallankäytöstä on puhe. Heti kun sananvapautta aletaan rajoittaa, on otettu ensimmäinen askel kohti muuta kuin läpinäkyvää vallankäyttöä ja valtaa sopimuksena.
Ei, vaan totta!
Mutta tämä kirja ei ole fantasiaa eikä scifiä, vaan totta. Kaikki siinä kerrottu on tapahtunut Pohjois-Koreassa, vaikka kirjailija onkin itseään ja ihmisiä suojellakseen sekoittanut ja muutellut kaikki ihmisten nimet ja paikannimet.Kertomukset on vuosina 1989-1995 kirjoittanut kirjailija, joka yhä asuu maassa. Bandi (tulikärpänen) on salanimi, ja käsikirjoitus salakuljetettu pohjoisesta Etelä-Koreaan ja julkaistu siellä. Suomeksi teoksen on ranskasta kääntänyt Raisa Porrasmaa.
Tämä kirja todella kosketti enkä voinut olla ajattelematta, miten paljon yleensäkin lukukokemukseen vaikuttaa se, mitä ennalta tietää tai mitä taustaolettamuksia on aiheesta, kirjoittajasta, kirjoittajan kulttuurista tai kirjoittamisen ajankohdasta. Tiedänkö Pohjois-Koreasta yhtään mitään? Mitä tiedän kirjailijan lähtökohdista, Pohjois-Korean kirjallisuudesta tai siitä, mitä siellä opetetaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta? En mitään eikä tietoa saa mistään, koska se maa on lukossa ja eristäytynyt kaikesta.
Silti teksti vaikutti. Kuvattu epäoikeudenmukaisuus herätti sääliä ja raivoa. Olisi koskettanut dystopianakin, mutta todellisuuteen pohjautuvana se herätti halun saada tietää kirjailijasta lisää. Selviytyykö hän? Eihän häntä vain ole paljastettu? Vieläkö hän on hengissä ja koska saa lukea lisää?
Helmet-lukuhaaste, kohta 7: Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja