Siirry pääsisältöön

Maailmanloppu ja ihmemaa

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa - Suom. Raisa Porrasmaa.

Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa on ilmestynyt Japanissa jo vuonna 1985. Se luokitellaan usein dystopiaksi, mutta mikään perinteinen dystopia se ei ole. Sitä voisi hyvin nimittää vaikka psykologiseksi surrealismiksi. Tapahtumat sijoittuvat toisaalta Tokioon, joka ei ole ihan Tokio tai on vähän enemmän kuin Tokio: ”kovaksikeitetty ihmemaa”. Joka toinen luku sijoittuu Maailmanloppuun. Se on salaperäinen muurien ympäröimä kaupunki, josta ei kukaan sinne saapunut enää pääse pois.

Henkilöillä ei ole nimiä. Heitä kutsutaan neidiksi, vanhukseksi, portinvartijaksi, tytöksi, kirjastonhoitajaksi, tohtoriksi. Nimitys syntyy tehtävästä tai suhteesta muihin. Niinhän ihmisen minuuskin rakentuu. Nimettömyys vain korostaa kirjan teemaa, ruumiin ja psyyken yhteyttä.

Minäkertoja on hänkin nimetön, suuryritys Systeemin palveluksessa oleva laskija, jonka ainutlaatuista kykyä kilpaileva  yritys Tehdas jahtaa. Hänelle on tehty aivoleikkaus, josta hän ainoana on selvinnyt hengissä, ja hänellä on siksi kyky suorittaa monimutkaisia datansalausoperaatioita eli shufflingia tajuntansa tiedostamattomissa kerroksissa. Hän on yksinäinen antisankari noir-henkisessä tarinassa, jossa Tokion metroakin alempana on pelottavien sysiäisten pimeä maailma.

Joka toisen luvun Maailmanloppu on unenomainen vanhanaikainen maailma, jossa hennot kauriinkokoiset yksisarviset vaeltelevat kaupungin kaduilla päivät ja viettävät yönsä muurien ulkopuolella. Minäkertoja on Maailmanlopussa Untenlukija, jonka tehtävä on käydä päivittäin kirjastossa lukemassa vanhoja unia yksisarvisten kalloista. Kaikilta kaupunkiin saapuvilta leikataan varjot irti ja ne jäävät Portinvartijan huomaan. Vähitellen kaupunkiin saapuneet menettävät muistonsa ja sielunsa, jota riutuva Varjo symboloi.

Murakami rakentaa luku luvulta kahden maailman yhteyttä kiinnostavasti, mutta niin vinosti, että lukija loikkii eteenpäin M.C. Escherin mahdottomia portaita, jotka eivät johda minnekään tai johtavat aina takaisin. Murakami kuvaa minäkertojan tajunnan maailmoja aivoihin rakennettuina kyberneettisinä takaisinkytkentäsilmukoina. Ikään kuin tietoisuutta voisi leikata.

Dystopiana teosta voi pitää, koska Murakami tarkastelee päähenkilön kautta myös yhteiskuntaa, jossa suuryritykset hallitsevat eikä ihmishenki paljon paina, kun tavoitellaan voittoa ja etulyöntiasemaa.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu