Siirry pääsisältöön

Keskilännen keittiöt


J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt; suom. Mari Hallivuori


Lipeäkalasta se alkaa, huikea tarina Eva Thorvaldin kasvusta huippukokiksi. Olisiko Minnesotassa syntyneestä skandinaavitaustaisesta Evasta koskaan tullut ruokahifistelijöiden keittiöjumalatar, jonka tuhansia dollareita maksaville illalliskutsuille on yli vuosien jono, jos hänen isäänsä Lars Thorvaldia ei olisi nuorena pakotettu valmistamaan lipeäkalaa vuodesta toiseen?

Isä Lars hakeutuu sittemmin kokin ammattiin ja menee naimisiin sommelierin kanssa. Isä suunnittelee vastasyntyneelle tyttärelleen ruokalistan, joka sisältää porsaankylkeä ja porkkanakakkua. Vastasyntyneen hampaattomuus on toki haaste. Oliivitahna varmaankin onnistuisi? Porkkanakakku on kirjan resepteistä ensimmäinen.

Esikoisteoksessaan Keskilännen keittiöt J. Ryan Stradal kertoo Evan tarinan monen eri näkökulmahenkilön kautta: serkun, lukioaikaisen poikaystävän, kilpailijattaren ynnä muiden, jotka ovat aiemmin vilahtaneet toisten tarinoissa. Kaikissa kertomuksissa on vahvasti esillä ruoka, ruoasta puhuminen, ruokatrendit ja henkilöiden suhde ruokaan. Ruokaa käytetään myös sosiaalisen erottelun tai sosiaalisen nousun välineenä.

Blogeista päätellen Keskilännen keittiöitä on Suomessa luettu huumoriteoksena ja ihasteltu sitä, miten Stradal irvailee ruokafanaatikoille ja muotivillitysten seuraajille. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että pohjimmiltaan teos on tuhkimotarina, periamerikkalainen selviytyjän tarina. Stradalin henkilöt kohtaavat elämässään kuolemaa, vakavia sairauksia, perheen hajoamisia, köyhyyttä, epätoivoa, ja niiden vastapainona avuliaisuutta ja hyvyyttä. Olosuhteista huolimatta Evasta kasvaa paitsi huippukokki, myös hyvä ihminen.

Satiiriakin löytyy, runsain mitoin. Viimeisen luvun pop-up –illallisella tavataan teeskentelijöitä, jotka alkavat huutaa ja itkeä ja nuolla lautasiaankin Evan tekemän ruokalajin syötyään. Stradalilla on tarkka sosiaalinen silmä. Luvussa Peltikakku Stradal tekee pienen paikkakunnan leivontagurusta pohjasakkaa eri ympäristössä. Hän asettaa vastakkain kirkon tapahtumiin leipovan uskonnollisen perheenäidin, jolle ”paikallinen tuote” merkitsee lähikaupasta ostettua voita sekä hifistelevät ruokafanaatikot, joille maailman kauhistuttavin synti on tarjota leivonnaisia ilman tietoa käytetyistä aineista ja niiden tarkasta alkuperästä.

#Konffi


Näkökulmatekniikka on minun juttuni, ehdottomasti. Pidän siitä paljon enemmän kuin yhden kertojan romaaneista. Kuitenkin loppupuolella kirjaa tulee se vaikutelma, että osa aiemmin kirjoitetuista kertomuksista ei ole täysin perustellusti mukana kirjassa ja että Eva on lisätty niihin sivuhenkilönä jälkeenpäin. Tällainen on ennen kaikkea tarina Evan miesystävän veljen kauriinmetsästyksestä. Ruokakulttuurista sekin tarina toki kertoo.

Suomennos on muuten oivallinen, mutta miksi ihmeessä suomentaja on kääntänyt peanut butter bars’it peltikakuksi? Sellaista sanaa ei käytetä. Googlemainintoja löytyy noin 400 kpl. Levykakkua näkee joskus. Googleosumia n. 3000 kpl. Ehdottomasti paras käännös olisi ollut palat. Pähkinävoipalat siinä missä mokkapalatkin. Peltikakku kuulostaa pellistä tehdyltä, anteeksi vain.

Ja vielä...  :)

Ajattelemisen aihetta kirja antoi paljonkin. Miksi kirjoittaja ei anna tarkempia ohjeita siitä, miten chileistä kasvatetaan tulisempia? Kasvilamput vaatekomerossa eivät ihan riitä. Ruokahifistely kun ei ole ollenkaan naurun asia. Glorian Ruokaa ja Viiniä lukeneille kirjassa ei ole siinä suhteessa paljonkaan uutta. Totta kai ruoan alkuperä ja tuoreus on tärkeää. Totta kai kala on aivan eri makuista vastapyydettynä tai seuraavana päivänä. Totta kai pitäisi tietää, mistä pavut tai tomaatit ovat kotoisin ja millaisessa maaperässä ne on kasvatettu ja miten. Hitsi, pitäähän viinihifistelijänkin tietää, miltä nimenomaiselta tarhalta chablis on peräisin, koska maaperän koostumus on vierekkäisissäkin tarhoissa erilainen. Vakavasti ryhdyin pohtimaan, pitäisikö sittenkin harkita omien tomaattien ja papujen kasvatusta ja totesin, että on suorastaan kansallinen häpeä, kun ei ole jo valittu suomalaista järveä, josta pyydetty kuha on maukkainta. :D














Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu