J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt; suom. Mari Hallivuori
Lipeäkalasta se alkaa, huikea tarina Eva Thorvaldin kasvusta huippukokiksi. Olisiko Minnesotassa syntyneestä skandinaavitaustaisesta Evasta koskaan tullut ruokahifistelijöiden keittiöjumalatar, jonka tuhansia dollareita maksaville illalliskutsuille on yli vuosien jono, jos hänen isäänsä Lars Thorvaldia ei olisi nuorena pakotettu valmistamaan lipeäkalaa vuodesta toiseen?
Isä Lars hakeutuu sittemmin kokin ammattiin ja menee naimisiin sommelierin kanssa. Isä suunnittelee vastasyntyneelle tyttärelleen ruokalistan, joka sisältää porsaankylkeä ja porkkanakakkua. Vastasyntyneen hampaattomuus on toki haaste. Oliivitahna varmaankin onnistuisi? Porkkanakakku on kirjan resepteistä ensimmäinen.
Esikoisteoksessaan Keskilännen keittiöt J. Ryan Stradal kertoo Evan tarinan monen eri näkökulmahenkilön kautta: serkun, lukioaikaisen poikaystävän, kilpailijattaren ynnä muiden, jotka ovat aiemmin vilahtaneet toisten tarinoissa. Kaikissa kertomuksissa on vahvasti esillä ruoka, ruoasta puhuminen, ruokatrendit ja henkilöiden suhde ruokaan. Ruokaa käytetään myös sosiaalisen erottelun tai sosiaalisen nousun välineenä.
Blogeista päätellen Keskilännen keittiöitä on Suomessa luettu huumoriteoksena ja ihasteltu sitä, miten Stradal irvailee ruokafanaatikoille ja muotivillitysten seuraajille. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että pohjimmiltaan teos on tuhkimotarina, periamerikkalainen selviytyjän tarina. Stradalin henkilöt kohtaavat elämässään kuolemaa, vakavia sairauksia, perheen hajoamisia, köyhyyttä, epätoivoa, ja niiden vastapainona avuliaisuutta ja hyvyyttä. Olosuhteista huolimatta Evasta kasvaa paitsi huippukokki, myös hyvä ihminen.
Satiiriakin löytyy, runsain mitoin. Viimeisen luvun pop-up –illallisella tavataan teeskentelijöitä, jotka alkavat huutaa ja itkeä ja nuolla lautasiaankin Evan tekemän ruokalajin syötyään. Stradalilla on tarkka sosiaalinen silmä. Luvussa Peltikakku Stradal tekee pienen paikkakunnan leivontagurusta pohjasakkaa eri ympäristössä. Hän asettaa vastakkain kirkon tapahtumiin leipovan uskonnollisen perheenäidin, jolle ”paikallinen tuote” merkitsee lähikaupasta ostettua voita sekä hifistelevät ruokafanaatikot, joille maailman kauhistuttavin synti on tarjota leivonnaisia ilman tietoa käytetyistä aineista ja niiden tarkasta alkuperästä.
#Konffi
Näkökulmatekniikka on minun juttuni, ehdottomasti. Pidän siitä paljon enemmän kuin yhden kertojan romaaneista. Kuitenkin loppupuolella kirjaa tulee se vaikutelma, että osa aiemmin kirjoitetuista kertomuksista ei ole täysin perustellusti mukana kirjassa ja että Eva on lisätty niihin sivuhenkilönä jälkeenpäin. Tällainen on ennen kaikkea tarina Evan miesystävän veljen kauriinmetsästyksestä. Ruokakulttuurista sekin tarina toki kertoo.
Suomennos on muuten oivallinen, mutta miksi ihmeessä suomentaja on kääntänyt peanut butter bars’it peltikakuksi? Sellaista sanaa ei käytetä. Googlemainintoja löytyy noin 400 kpl. Levykakkua näkee joskus. Googleosumia n. 3000 kpl. Ehdottomasti paras käännös olisi ollut palat. Pähkinävoipalat siinä missä mokkapalatkin. Peltikakku kuulostaa pellistä tehdyltä, anteeksi vain.