Siirry pääsisältöön

Hävityksen jumala

Kate Atkinson: Hävityksen jumala (A God in Ruins). Suom. Kaisa Kattelus.


Hävityksen jumala on Atkinsonin edellisen teoksen Elämä elämältä sisarteos. Elämä elämältä kertoi Ursula Toddista, joka syntyi yhä uudelleen ja koki monta vaihtoehtoista henkilöhistoriaa. Hävityksen jumala tarttuu niistä joihinkin ja vie tapahtumia eri suuntaan.

Hävityksen jumalassa kerrotaan lisää Toddin perheestä, joka on lukijalle tuttu ja josta lukija ehkä haluaakin tietää enemmän, kiinnostuu jokaisesta tiedosta, joka kertoo lisää Elämä elämältä-kirjan ratkaisemattomista arvoituksista. Tekstin kokee aluksi ikään kuin taas uutena elämänä Ursula Toddin elämien sarjassa.

Päähenkilö on kuitenkin eri. Hävityksen jumala kertoo Ursulan lempiveljestä Teddystä, josta tuli pommikonelentäjä. Teddy ei kuolekaan pommituslennolla, vaan joutuu vankileirille ja selviytyy.  Eräässä Ursulan monista elämistä naapurin tytär Nancy Shawcross murhataan lapsena. Nyt Nancy elää, opiskelee matemaatikoksi, ratkoo sodan aikana vihollisen koodiviestejä, ja menee sodan jälkeen naimisiin Teddyn kanssa. Nancy ja Teddy saavat tyttären, Violan, josta kasvaa mitä kaamein äiti omille lapsilleen ja ikävä tytär Teddylle. Teddyn vaiheista kerrotaan vuodesta 1925 aina 2000-luvulle.

Teos on joskus hauska, joskus surullinen, mutta aina valtavan hyvin kirjoitettu. Atkinson piirtää henkilönsä tarkasti, tekee heistä läpensä inhimillisiä ja mieleen jääviä. Arjen kautta kirjan henkilöt piirtyvät syväterävinä. Sota oli Teddyn elämän parasta aikaa. Vastoin kaikkia odotuksiaan hän jää henkiin. Kylvettyään kuolemaa korkealta pommikoneesta hänen pitääkin elää arkea maan pinnalla. Teddystä tulee hilpeän lentäjäsankarin sijaan vanhoillinen ja vakava aviomies ja isä.

Teddy ja Nancy elävät maalaiselämää Pohjois-Englannissa. Molemmat työskentelevät ensin opettajina, sittemmin Teddystä tulee paikallislehden toimittaja. Lopulta Teddy nähdään vanhainkodissa ja vanhusten hoitokodissa Violan armoilla yhdeksänkymmentä vuotta ylittäneenä. Kumpi vaihtoehto olisikaan lopulta parempi: että Teddy menehtyy pommikoneen pudotessa ennen kuin täyttää kolmekymmentä vuotta vai että hän kituu vanhainkodissa? Parempi kenelle?

Viola-tyttären kamaluus menee monessa kohdin jo huumorin puolelle. Viola etsii itseään hippiyhteisöstä ja päätyy lopulta viihdekirjailijaksi. Menestyksensä hän saavuttaa teoksella, joka käsittelee isän ja tyttären suhdetta. Violan kerrotaan olevan itsekäs, kiittämätön sekä huono äiti. Mutta se ei vielä riitä. Lisäksi hän on sivistymätön, surkea kokki, pitää asuntonsa epäsiistinä ja kohtelee kirjoja huonosti.

Lukija alkaa inhota Violaa, joka on vihainen isälleen ja kohtelee häntä huonosti isän avuttomaan vanhuuteen asti. Miksi Teddy sietää sellaista tyttäreltään? Vasta myöhemmin lukija saa tietää salaisuuden Violan äidin kuolemasta. Ymmärrys syvenee, ja isän ja tyttären epäsuhtaisen vuorovaikutuksen syvemmät syyt paljastuvat.

Atkinson käsittelee taitavasti aikaa. Teddyn rauhallisen maalaiselämän lomaan hän punoo jatkuvasti muistoja sota-ajasta pommikoneen lentäjänä. Jokin tapaus mainitaan ensin kuin ohimennen. Myöhemmin siihen palataan ja sitä valotetaan syvemmin, kenties toisen henkilön näkökulmasta. Tarinan edetessä tapahtumat valottuvat ristiin ja muuttavat merkitystä. Jää lukijan vastuulle päättää mikä on totuus, jos sellaista on.

Atkinson tarkentaa kuvaa pala palalta. Hän vihjailee, vilauttelee, heittää sekaan tulevaan tai menneeseen viittaavia uteliaisuutta herättäviä tai pahaenteisiä lauseita. Kirja on kuin ihmisen muisti, jossa on nykyhetki ja kaikki mennyt yhtä aikaa olemassa.

Tai se on kuin kuva, jonka päälle on maalattu toinen kuva. Kun päällimmäistä kuoritaan ja rapsutellaan pois kohta kohdalta, kerros kerrokselta, alla oleva taideteos paljastuu hitaasti, ja aiemmin näkyviin tulleet yksityiskohdat muuttavat merkitystään kokonaisuuden osana. Kertojan näkökulma toimii kuin pieni liuotinaineeseen kastettu pumpulipuikko, joka tarkentaa kokonaiskuvaan hitaasti, uusia yksityiskohtia paljastaen.

Hävityksen jumala on romaani sodasta ja siitä varjosta, jonka se heittää seuraaviin sukupolviin. Sen voi lukea myös metafiktiona, fiktiona kirjoittamisesta. Kirjailijan leikittely todella ja mielikuvituksella ei ole yhtä näkyvää kuin romaanissa Elämä elämältä, mutta Atkinson leikkii silti ajatuksella kirjoittajan vallasta valita henkilöilleen minkälaisia kohtaloita hyvänsä.

Lopussa tämä korostuu huikealla käänteellä, joka pakottaa lukijan etääntymään henkilöistä, joihin on satojen sivujen aikana jo ehtinyt tottua tai kiintyä ja näkemään heidät kirjoitettuina. Lisätty todellisuus katoaa. Lukija onkin yksin kirjoitetun tekstin kanssa ja oivaltaa silmänräpäyksessä kirjoittajan pitkin matkaa tekemät valinnat. Teoksen nerokkaalla rakenteella Atkinson pakottaa lukijan pohtimaan nämä vaihtoehdot läpi ja tekee hänet osalliseksi taideteokseen. Sitten teos ja kokemus muuttuu lukijan tulkinnan mukaan. Joku voi raivostua, joku hymyillä, joku kokea katharsiksen.

#Konffi


Ei sitten niin mitään huomautettavaa tai kehitettävää. Loistavasti kirjoitettu, kiinnostava teos.

Lue myös sisarteos: Kate Atkinson - Elämä elämältä



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu