Siirry pääsisältöön

Elämä elämältä


Kate Atkinson: Elämä elämältä


Mitä jos ihmisen elämä ei olisikaan ainoa? Jos syntyisikin aina uudelleen, elämään samaa elämää? 

Ursula Todd syntyy helmikuussa 1910 ja pimeys lankeaa melkein saman tien: vastasyntynyt kuristuu napanuoraansa, koska lääkäri ei ehdi paikalle auttamaan  synnytyksessä lumimyrskyn vuoksi. Seuraavassa elämässä samana päivänä helmikuussa vuonna 1910 lääkäri ehtiikin paikalle, ja Ursulan elämä alkaa, hyvin toimeentulevan porvarisperheen kolmantena lapsena. Mutta pimeys lankeaa taas varhain lapsuudessa - Ursula hukkuu mereen. Kaikki alkaa taas alusta. Ursula syntyy, mutta ei huku, koska sattumalta rannalla on taidemaalari, joka ehtii apuun ja kiskoo hänet merestä.

Ursula Toddin elämää seurataan vuodesta 1910-luvulta 1960-luvulle. Tähän aikakauteen mahtuu kaksi maailmansotaa, ja ne vaikuttavat Ursulan ja hänen perheensä kohtaloihin. Yhdessä elämässä Ursula kuolee ensimmäisen maailmansodan jälkeen espanjantautiin, seuraavassa ei. Sen sijaan toisessa elämässä hän hautautuu toisen maailmansodan pommituksissa Lontoossa talonraunioihin. Ja taas seuraavassa elämässä Ursula kohtaa rauniot, mutta ei uhrina vaan kodinturvajoukkojen jäsenenä, pelastamassa ihmisiä raunioista. Jossakin elämässä Ursula lähtee opiskelunsa jälkeen Saksaan ja ampuu Hitlerin, jossakin toisessa ei.

Kate Atkinson on kirjoittanut hienon kirjan, jonka rakenne on kiinnostava ja taitavasti toteutettu. Samat tilanteet ja kohtaukset kerrotaan vähän eri näkökulmasta tai eri henkilön näkökulmasta. Se saa lukijan ajattelemaan, miten paljon pienet sattumukset ja arkiset valinnat voivat vaikuttaa omaan ja muiden elämään. Kirjailija on suurten kysymysten äärellä, mutta kirjassa on kyse myös kirjailijan vallasta henkilöihinsä. Kirjailija leikittelee, henkilöt eivät ole kiveen hakattuja. Heistä voi kirjoittaa monta erilaista versiota. Sitten voikin kysyä, onko henkilö tai romaanihenkilö silti sama ihminen, vaikka tekee aivan erilaisia tekoja? Miten meidän tekomme ja valintamme muuttavat meitä?

Entä jos? Mikä pieni tapahtuma voisi sysätä ihmiselämän uuteen suuntaan ja muuttaa samalla monen muunkin ihmisen elämää? Ja voisiko olla mahdollista, että edellisistä elämistä jäisi jokin muisto tai edes pahan aavistus, vaisto varoittamassa suunnasta, jonka päässä vain pimeys lankeaa? 

#Konffi:

 

Jotain kehittämistä tässäkin teoksessa olisi. Se toimisi loistavasti ilman Hitlerin murhaa. Harva teos silti kestää hitlerit tai jeesukset lukijan alkamatta kiemurrella epämukavasti. Elämä elämältä on kuitenkin myös koskettava kuvaus esimerkiksi arjen historiasta ja naisten tekemästä työstä sotavuosina. Hitleriä ei tarvittaisi. Tai sitten kirjailija voisi kysyä, olisiko historia pääpiirteissään sama, vaikka hitleriä ei olisi ollut? Olisiko silti ollut suuren vihan aika, sorron, epäluulon ja rasismin aika?  

Lue myös sisarteos: Kate Atkinson - Hävityksen jumala

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...
Lue lisää

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...
Lue lisää

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...
Lue lisää