Juuli juo paljon kahvia. Se tuo elämään lisää aikaa. Omaa aikaa ei ole, ellei sitä ota yön tunneista. Yön tunteina tai pienimmän päiväunien aikana voi myös katsella Doctor Who:ta.
Intertekstuaalisilla viittauksilla Doctor Who-sarjaan teos kommentoi aikaa, ajan kerrostumia ja aikakäsitystä. Kertoja on kaikkitietävä kolmannen persoonan kertoja, mutta välillä kertoja ottaa tehtävänsä vakavasti ja puhuttelee Juulia suoraan. Toisinaan taas kertoja ei oikein pärjää kuten Juulikaan ei aina pärjää arjessaan, ja kertojalle huomautellaan ylemmältä taholta.
Juulin arjen kuvauksissa tekstiin tulvii vinoa huumoria ja herkullisia sattumuksia. Arki koostuu selviytymisyrityksistä, sosiaalista yhteentörmäyksistä naapuruston kanssa sekä ajan kääntelystä kahvin avulla. Juulin ympärillä on liikaakin tuputtavia ”hyvän arjen” ja ”hyvän äidin”malleja naapurien puheista television supernannyyn. Mallit vain eivät toimi siinä vaiheessa, kun kuivaksi opetteleva lapsi ei oikein käyttäydy leikkipuistossa ja nuoren äidin on sekunneissa ratkaistava, miten toimitaan julkisella paikalla ilman vessaa lähimaillakaan. Onneksi on villivadelmapensaita.
Teoksessa leikitellään kertojaratkaisulla, ja siten myös lukijan ja tekstin vuorovaikutuksella. Välillä tehdään tietoiseksi, että tarina koostuu kertojan valinnoista. Olennaista ei ole se, mitä kerrotaan, vaan suuressa määrin myös se, miten kerrotaan, miten lukijan ja tekstin vuorovaikutus rakennetaan. Teksti on hyvin kuvallista ja kuvat lisäksi tulvillaan toisiinsa kietoutuvia kerroksia ja yksityiskohtia.
Nuoren naisen identiteetin rakentuminen elämän kerroksista on teoksen keskeinen teema. Peilipohdintaa olisi voinut jättää vähemmällekin, mutta loppuratkaisu on mallikas. Kertoja ei selittele, vaan näyttää Juulin valintojen kautta, että Juulilla on rohkeutta tehdä toisin. ”Hyvä arki” ei häntä edes kiinnosta, ja miksi pitäisikään, kun mielikuvituksessaan voi sukeltaa aikapyörteeseen.