Siirry pääsisältöön

Hanna Rentola: Heinäkuu

Juuli Puronen on kahden pienen pojan äiti. Mies on työmatkalla Etelä-Amerikassa koko heinäkuun, ja Juuli yksin lasten kanssa yksin kotona. Juulin arjessa tapahtuu vain vähän. Hänen äidinrakkautensa on syvää, mutta elämän esittäminen turhauttaa. Varsinkin sellaisen elämän, jonka kanssa ei ole oikein sinut. Nuori äiti uudella rivitaloalueella valkoseinäisessä uudessa asunnossa on rooli, johon Juuli ei oikein sovi. Hän yrittää suorittaa elämäänsä siten kuin ympäristön paineet vaativat, mutta hänen elämässään on olemassa yhtä aikaa lapsijuuli, teinijuuli ja äitijuuli.

Juuli juo paljon kahvia. Se tuo elämään lisää aikaa. Omaa aikaa ei ole, ellei sitä ota yön tunneista. Yön tunteina tai pienimmän päiväunien aikana voi myös katsella Doctor Who:ta.

Intertekstuaalisilla viittauksilla Doctor Who-sarjaan teos kommentoi aikaa, ajan kerrostumia ja aikakäsitystä. Kertoja on kaikkitietävä kolmannen persoonan kertoja, mutta välillä kertoja ottaa tehtävänsä vakavasti ja puhuttelee Juulia suoraan. Toisinaan taas kertoja ei oikein pärjää kuten Juulikaan ei aina pärjää arjessaan, ja kertojalle huomautellaan ylemmältä taholta.

Juulin arjen kuvauksissa tekstiin tulvii vinoa huumoria ja herkullisia sattumuksia. Arki koostuu selviytymisyrityksistä, sosiaalista yhteentörmäyksistä naapuruston kanssa sekä ajan kääntelystä kahvin avulla. Juulin ympärillä on liikaakin tuputtavia ”hyvän arjen” ja ”hyvän äidin”malleja naapurien puheista television supernannyyn. Mallit vain eivät toimi siinä vaiheessa, kun kuivaksi opetteleva lapsi ei oikein käyttäydy leikkipuistossa ja nuoren äidin on sekunneissa ratkaistava, miten toimitaan julkisella paikalla ilman vessaa lähimaillakaan. Onneksi on villivadelmapensaita.

Teoksessa leikitellään kertojaratkaisulla, ja siten myös lukijan ja tekstin vuorovaikutuksella. Välillä tehdään tietoiseksi, että tarina koostuu kertojan valinnoista. Olennaista ei ole se, mitä kerrotaan, vaan suuressa määrin myös se, miten kerrotaan, miten lukijan ja tekstin vuorovaikutus rakennetaan. Teksti on hyvin kuvallista ja kuvat lisäksi tulvillaan toisiinsa kietoutuvia kerroksia ja yksityiskohtia.

Nuoren naisen identiteetin rakentuminen elämän kerroksista on teoksen keskeinen teema. Peilipohdintaa olisi voinut jättää vähemmällekin, mutta loppuratkaisu on mallikas. Kertoja ei selittele, vaan näyttää Juulin valintojen kautta, että Juulilla on rohkeutta tehdä toisin. ”Hyvä arki” ei häntä edes kiinnosta, ja miksi pitäisikään, kun mielikuvituksessaan voi sukeltaa aikapyörteeseen.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu