Siirry pääsisältöön

Samuel Beckett: Godota odottaessa

Beckettin klassikkonäytelmässä En Attendant Godot (Godota odottaessa, suom. Arto af Hällström) kaksi rähjäistä mieshahmoa odottaa. Vladimir ja Estragon eivät enää edes tiedä, miksi odottavat, mutta odottaminen on heidän olemassaolonsa kulmakivi. Sitä ei voi lopettaa. Sovitulta paikalta ei voi poistua. Saattaisihan Godot sillä aikaa tulla.

Näyttämöllä on kaksi miestä ja puu. Tila on avoin ja kaikki näytelmässä on avointa tulkinnalle. Näytelmää onkin tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, toisen maailmansodan hävityksen ja tuhon, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta. Onpa se nähty jopa teatterintekijöiden sisäpiirin vitsinä yleisön odotuksista esitystä kohtaan. Yleisö odottaa jotakin tapahtuvaksi eikä voi lähteä, koska jotain mielenkiintoista saattaisi kohta tapahtuakin.

Vladimir ja Estragon ovat vanhoja miehiä. He kärsivät. Vatsakivut, virtsavaivat ja kipeät jalat painavat. Muisti ei ulotu edes edelliseen päivään asti. Mutta he eivät voi jättää odottamistaan, koska Godot saattaisi tulla. Mitä silloin tapahtuisi? He pelastuisivat. Paikalle ilmaantuvat kuitenkin vain kaksi outoa kulkijaa, Pozzo ja Lucky. Heidän suhteensa on isännän ja orjan, epäreilu ja julma. Suhteessa Luckyyn Vladimirin ja Estragonin tilanne on hyvä. Ainakin he ovat vapaita. Paitsi odottamisesta, jota ei voi lopettaa. Godot ei tule, mutta lähettää sentään paimenpojan kertomaan, ettei tule.

Godot’n tuleminen on saavuttamaton ja konkretisoimaton unelma. Se on kaipuuta jonnekin, jossa olisi parempi olla kuin nykyhetkessä, ilman tyhjyyden tunnetta, merkityksettömyyttä ja kärsimystä. Godota odottaessa on siis pohjimmiltaan näytelmä toivosta. Vaikka ihmisellä ei olisi mitään, toivo jää. Sen ehkä tietää turhaksi, mutta sitä ei silti voi lopettaa. Näytelmä päättyy Vladimirin ja Estragonin päätökseen lähteä:

VLADIMIR
No niin, lähdetäänkö?

ESTRAGON
Lähdetään

Eivät liikahdakaan.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu