Näyttämöllä on kaksi miestä ja puu. Tila on avoin ja kaikki näytelmässä on avointa tulkinnalle. Näytelmää onkin tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, toisen maailmansodan hävityksen ja tuhon, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta. Onpa se nähty jopa teatterintekijöiden sisäpiirin vitsinä yleisön odotuksista esitystä kohtaan. Yleisö odottaa jotakin tapahtuvaksi eikä voi lähteä, koska jotain mielenkiintoista saattaisi kohta tapahtuakin.
Vladimir ja Estragon ovat vanhoja miehiä. He kärsivät. Vatsakivut, virtsavaivat ja kipeät jalat painavat. Muisti ei ulotu edes edelliseen päivään asti. Mutta he eivät voi jättää odottamistaan, koska Godot saattaisi tulla. Mitä silloin tapahtuisi? He pelastuisivat. Paikalle ilmaantuvat kuitenkin vain kaksi outoa kulkijaa, Pozzo ja Lucky. Heidän suhteensa on isännän ja orjan, epäreilu ja julma. Suhteessa Luckyyn Vladimirin ja Estragonin tilanne on hyvä. Ainakin he ovat vapaita. Paitsi odottamisesta, jota ei voi lopettaa. Godot ei tule, mutta lähettää sentään paimenpojan kertomaan, ettei tule.
Godot’n tuleminen on saavuttamaton ja konkretisoimaton unelma. Se on kaipuuta jonnekin, jossa olisi parempi olla kuin nykyhetkessä, ilman tyhjyyden tunnetta, merkityksettömyyttä ja kärsimystä. Godota odottaessa on siis pohjimmiltaan näytelmä toivosta. Vaikka ihmisellä ei olisi mitään, toivo jää. Sen ehkä tietää turhaksi, mutta sitä ei silti voi lopettaa. Näytelmä päättyy Vladimirin ja Estragonin päätökseen lähteä:
VLADIMIR
No niin, lähdetäänkö?
ESTRAGON
Lähdetään
Eivät liikahdakaan.