Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia; suom. Kira Poutanen
Joël Dicker on sveitsiläinen kirjailija, jonka edellinen romaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli suuri menestys. Baltimoren sukuhaaran tragedian päähenkilö on sama, kirjailija Marcus Goldman. Juonen käänteet sijoittuvat Goldmanin elämässä ennen ja jälkeen Harry Quebertin tapauksen.
Kuten Harry Quebertin tapauksessa, on myös Baltimoren sukuhaaran tragediassa metafiktiivinen taso. Kirjailija Joël Dicker kirjoittaa kirjaa kirjailija Marcus Goldmanista, joka kirjoittaa kirjaa setänsä perheestä. Perhettä on kohdannut tragedia.
Päähenkilö Marcus vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon aikaa suuresti ihailemansa Saul-sedän perheessä Baltimoressa. Goldmanin jengiin kuuluivat serkku Hillel, Hillelin adoptioveli Woody sekä Marcus, jonka köyhempi ja tavallisempi perhe asui Montclairessa. Perheiden juutalaisuus ei kirjan juonessa näy, mutta vanhan testamentin myyteistä veljeskateus on läsnä. Baltimoren Saul Goldman on rikas lakimies, Marcuksen isä Nathan on epäonnistunut perheyrityksen johtamisessa ja menettänyt paljon omaisuutta varovaisuudellaan.
Goldmanin jengi - Hillel, Marcus ja Woody - on erottamaton ja viettää kaikki lomansa yhdessä, kunnes Baltimoren naapurustoon muuttaa Nevillen perhe, ja Alexandrasta tulee kaikkien yhteinen ihastus ja kilpailun kohde.
Kaiken kaikkiaan kertomus on hyvin juonivetoinen, ja yllättäviä käänteitä riittää. Toisinaan lukija miettii, eikö saman tarinan olisi voinut kertoa lyhyemminkin ja vähemmillä vihjailuilla tulevaan tragediaan. Joskus juonen käänteet tuntuvat epäuskottavilta sen valossa, mitä henkilöistä on kerrottu. Henkilöitä olisi voinut syventää sen verran, että heidän toimintansa vaikuttaisi jatkumolta siihen, mitä he ovat kertomuksessa aiemmin tehneet, ajatelleet ja tunteneet.
- Woody, onko kaikki hyvin? Saul-setä kysyi astuessaan huoneeseen.
- Iltaa, herra Goldman, Woody vastasi. - Olen pahoillani, että teitä häirittiin minun takiani. Kaikki on hyvin, poliisit ovat oikein ystävällisiä.
Metafiktiivisella tasolla henkilöhahmojen kielenkäyttö menee Marcus Goldmanin piikkiin, mutta lukija kysyy mielessään, miksi päähenkilökirjailija esitellään menestyskirjailijana? Baltimoren sukuhaaran tragedia on viihdyttävä lukuromaani, mutta Woody ei ole mikään Huckleberry Finn. Vaikeaa, ellei mahdotonta Sveitsissä asuvan ja ranskaksi kirjoittavan kirjailijan olisikin antaa henkilöidensä puhua ja fiktiivisen kirjailijansa kirjoittaa USA:n itärannikon alatyylistä kieltä - ranskaksi?
Helmet-lukuhaaste 2017: 26. Sukutarina
Kuten Harry Quebertin tapauksessa, on myös Baltimoren sukuhaaran tragediassa metafiktiivinen taso. Kirjailija Joël Dicker kirjoittaa kirjaa kirjailija Marcus Goldmanista, joka kirjoittaa kirjaa setänsä perheestä. Perhettä on kohdannut tragedia.
Päähenkilö Marcus vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon aikaa suuresti ihailemansa Saul-sedän perheessä Baltimoressa. Goldmanin jengiin kuuluivat serkku Hillel, Hillelin adoptioveli Woody sekä Marcus, jonka köyhempi ja tavallisempi perhe asui Montclairessa. Perheiden juutalaisuus ei kirjan juonessa näy, mutta vanhan testamentin myyteistä veljeskateus on läsnä. Baltimoren Saul Goldman on rikas lakimies, Marcuksen isä Nathan on epäonnistunut perheyrityksen johtamisessa ja menettänyt paljon omaisuutta varovaisuudellaan.
Goldmanin jengi - Hillel, Marcus ja Woody - on erottamaton ja viettää kaikki lomansa yhdessä, kunnes Baltimoren naapurustoon muuttaa Nevillen perhe, ja Alexandrasta tulee kaikkien yhteinen ihastus ja kilpailun kohde.
Kaiken kaikkiaan kertomus on hyvin juonivetoinen, ja yllättäviä käänteitä riittää. Toisinaan lukija miettii, eikö saman tarinan olisi voinut kertoa lyhyemminkin ja vähemmillä vihjailuilla tulevaan tragediaan. Joskus juonen käänteet tuntuvat epäuskottavilta sen valossa, mitä henkilöistä on kerrottu. Henkilöitä olisi voinut syventää sen verran, että heidän toimintansa vaikuttaisi jatkumolta siihen, mitä he ovat kertomuksessa aiemmin tehneet, ajatelleet ja tunteneet.
#Konffi
Kira Poutasen suomennos on hyvä, mutta alkutekstillehän suomentaja ei mitään voi. Muutamillakin sivuilla lukija kyllä pudistelee päätään ja kysyy itseltään, puhuisiko 9-vuotias poika, lastenkodin kasvatti todella kuten romaanin sivulla 70:- Woody, onko kaikki hyvin? Saul-setä kysyi astuessaan huoneeseen.
- Iltaa, herra Goldman, Woody vastasi. - Olen pahoillani, että teitä häirittiin minun takiani. Kaikki on hyvin, poliisit ovat oikein ystävällisiä.
Metafiktiivisella tasolla henkilöhahmojen kielenkäyttö menee Marcus Goldmanin piikkiin, mutta lukija kysyy mielessään, miksi päähenkilökirjailija esitellään menestyskirjailijana? Baltimoren sukuhaaran tragedia on viihdyttävä lukuromaani, mutta Woody ei ole mikään Huckleberry Finn. Vaikeaa, ellei mahdotonta Sveitsissä asuvan ja ranskaksi kirjoittavan kirjailijan olisikin antaa henkilöidensä puhua ja fiktiivisen kirjailijansa kirjoittaa USA:n itärannikon alatyylistä kieltä - ranskaksi?
Helmet-lukuhaaste 2017: 26. Sukutarina