Margaret Atwood: Uusi maa, suom. Kristiina Drews
Uusi maa päättää MaddAddam-scifitrilogian. Bioteknologiaan keskittyneiden suuryritysten tiedemiesten luoma pandemia on tuhonnut melkein koko ihmiskunnan. Uusi maa jatkuu siitä, mihin Herran tarhurit loppuu. Toby ja Ren ovat kohdanneet crakelaiset ja Lumimies-Jimmyn pelastaessaan Renin parasta ystävää Amandaa raakojen rikollisten käsistä.
Uuden maan miljöö on alue Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Pandemian eloonjääneitä on parikymmentä, crakelaisia kolmisenkymmentä. Muualla maailmassa saattaa olla lisää homo sapiens-lajin eloonjääneitä, mutta näkökulmahenkilöt eivät voi sitä tietää, koska viestintävälineitä ei ole. Crakelaisia ei muualla maailmassa ole, koska he ovat uusi ihmislaji, geeniteknologian menetelmin kehitetty.
Kaksi eri ihmislajia alkaa elää rinnakkain ja rakentaa uutta maailmaa. Lajit ovat biologialtaan erilaisia, ja se hämmentää molempia lajeja. Crakelaisnaisilla esimerkiksi on kiima-aika. Crakelaisilla ei ole sääntöjä siihen, että Homo sapiens -naiset erittävät jatkuvasti feromoneja. Sääntöjä pitää yhdessä laatia, jotta rauhanomainen rinnakkaiselo biologisista eroavuuksista huolimatta onnistuu. Lajit alkavat myös risteytyä keskenään.
Homo sapiens ei nyt hallitsekaan luomakuntaa. Ympäristössä vaanii monenlaisia vaaroja, joista osa on ihmisen itsensä aiheuttamia. Esimerkiksi muuntogeeniset siat, pelottavan älykkäät olennot, joihin on istutettu ihmisen aivokudosta. Ja lempaat, leijonan ja lampaan risteytykset, jotka jokin uskonlahko oli aikoinaan geenitehtaalta tilannut jouduttaakseen tuhatvuotisen valtakunnan tuloa. Vielä vaarallisempia ovat raa’at murhamiehet, verikuulaveteraanit. Toby ja Ren vangitsivat heidät, mutta crakelaiset päästivät heidät vapaiksi. ”He pyysivät. Köydet satuttivat heitä”.
Atwood häivyttää tekstissään ihmiskunnan ja muun luomakunnan rajoja ja tutkii, miten biologiset peruskysymykset vaikuttavat uuden kulttuurin syntyyn ja kehitykseen. Crakelaiset rakastavat tarinoita. Niitä kerrotaankin kirjassa paljon. ”Ensin on tarina, sitten on se todellinen tarina, ja sitten on tarina siitä, miten tarina päätyi kerrottavaksi. On myös se, mikä jätetään kertomatta. Sekin on osa tarinaa.”
Usein kertojana on vastahakoinen Toby. Zeb kertoo Tobylle, Toby crakelaisille. Kertominen on raskasta, koska selityksiä tarvitaan niin paljon. Mitä tarkoittaa murhaaminen? Mikä on karhu? Mikä on arpi, oi Toby? Tobyn kertomukset ja crakelaisten ymmärrys kerrotusta on vastustamatonta ja hauskaa, täynnä mustaa huumoria. Tobyn kintereillä hyörii pieni crakelaispoika, Mustaparta, jolle Toby opettaa myös kirjoittamista ja lukemista. Crakelaiset saavat häneltä tärkeät apuvälineet oman kulttuurin kehittämiseen.
Crakelaiset eivät ymmärrä pahuutta. Mutta heillä on monia muita kykyjä, joita homo sapiens-lajilla ei ole. He esimerkiksi ymmärtävät eläinten tunteet ja ajatukset ja kykenevät kommunikoimaan gemakkojen kanssa. Lopulta gemakot tulevat solmimaan rauhaa ja pyytämään apua ihmisiltä verikuulaveteraanien tappamiseksi, koska murhamiehet ovat tappaneet heidän porsaitaan. Seuraa odysseia, vaellus Paradiisiin, paikkaan, jossa crakelaiset luotiin, ihmisten ja gemakkojen yhteinen ponnistus rauhan turvaamiseksi.
Zebin tarinoista lukija saa paljon taustatietoa aiempien kirjojen tapahtumista. Zebin ja Herran Tarhurien perustajan Aatami Ensimmäisen yhteinen historia selviää. Tarinoiden kautta Uuden maan teemaksi nousee taas uskonto. MaddAddam-trilogian kritiikeissä ja teoksista laadituissa blogikirjoituksissa uskontoa ei ole käsitelty. On nostettu esiin vain ekologisuus. Miksi? Ehkä uskonto teemana ohitetaan, koska Suomessa ja Pohjoismaissa uskonnolla ei ole yhtä keskeistä asemaa yhteiskunnassa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai islamilaisissa valtioissa on. Suomessa on yleissivistävä peruskoulu, joka antaa lapsille ja nuorille kriittisen ajattelun välineet. Muualla uskonnon nimissä tehdään vallankumouksia, alistetaan ihmisiä tai ryhdytään terroritekoihin.
Kanadalainen Atwood käsitteli uskontoa jo teoksessa Orjattaresi, niin myös MaddAddam-trilogiassa. Sen tarkastelu tärkeänä osana dystopian maailmaan johtanutta kehitystä onkin enemmän kuin perusteltua. Atwood kietoo tarinaa suurten ja vaikeiden kysymysten ympärille:
Esillä on myös ongelma hyvästä ja pahasta. Onko sokea usko auktoriteetteihin ja naiivi tietämättömyys todellista hyvyyttä? Viattomat ja hyväuskoiset crakelaiset eivät ymmärrä, miksi murhaajalle ei saisi antaa murha-asetta, vaikka hän pyytäisi sitä ja sen saaminen tuottaisi hänelle iloa.
MaddAddam –trilogia on hieno ja ajatuksia herättävä teossarja ja Uusi maa hyvä lopetus sille. Dystopiasta on kehittymässä utopia, koska mukana on toivo, uuden paremman maailman mahdollisuus.
Trilogian muut osat: Oryx ja Crake | Herran tarhurit
Uusi maa päättää MaddAddam-scifitrilogian. Bioteknologiaan keskittyneiden suuryritysten tiedemiesten luoma pandemia on tuhonnut melkein koko ihmiskunnan. Uusi maa jatkuu siitä, mihin Herran tarhurit loppuu. Toby ja Ren ovat kohdanneet crakelaiset ja Lumimies-Jimmyn pelastaessaan Renin parasta ystävää Amandaa raakojen rikollisten käsistä.
Uuden maan miljöö on alue Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Pandemian eloonjääneitä on parikymmentä, crakelaisia kolmisenkymmentä. Muualla maailmassa saattaa olla lisää homo sapiens-lajin eloonjääneitä, mutta näkökulmahenkilöt eivät voi sitä tietää, koska viestintävälineitä ei ole. Crakelaisia ei muualla maailmassa ole, koska he ovat uusi ihmislaji, geeniteknologian menetelmin kehitetty.
Kaksi eri ihmislajia alkaa elää rinnakkain ja rakentaa uutta maailmaa. Lajit ovat biologialtaan erilaisia, ja se hämmentää molempia lajeja. Crakelaisnaisilla esimerkiksi on kiima-aika. Crakelaisilla ei ole sääntöjä siihen, että Homo sapiens -naiset erittävät jatkuvasti feromoneja. Sääntöjä pitää yhdessä laatia, jotta rauhanomainen rinnakkaiselo biologisista eroavuuksista huolimatta onnistuu. Lajit alkavat myös risteytyä keskenään.
Homo sapiens ei nyt hallitsekaan luomakuntaa. Ympäristössä vaanii monenlaisia vaaroja, joista osa on ihmisen itsensä aiheuttamia. Esimerkiksi muuntogeeniset siat, pelottavan älykkäät olennot, joihin on istutettu ihmisen aivokudosta. Ja lempaat, leijonan ja lampaan risteytykset, jotka jokin uskonlahko oli aikoinaan geenitehtaalta tilannut jouduttaakseen tuhatvuotisen valtakunnan tuloa. Vielä vaarallisempia ovat raa’at murhamiehet, verikuulaveteraanit. Toby ja Ren vangitsivat heidät, mutta crakelaiset päästivät heidät vapaiksi. ”He pyysivät. Köydet satuttivat heitä”.
Atwood häivyttää tekstissään ihmiskunnan ja muun luomakunnan rajoja ja tutkii, miten biologiset peruskysymykset vaikuttavat uuden kulttuurin syntyyn ja kehitykseen. Crakelaiset rakastavat tarinoita. Niitä kerrotaankin kirjassa paljon. ”Ensin on tarina, sitten on se todellinen tarina, ja sitten on tarina siitä, miten tarina päätyi kerrottavaksi. On myös se, mikä jätetään kertomatta. Sekin on osa tarinaa.”
Usein kertojana on vastahakoinen Toby. Zeb kertoo Tobylle, Toby crakelaisille. Kertominen on raskasta, koska selityksiä tarvitaan niin paljon. Mitä tarkoittaa murhaaminen? Mikä on karhu? Mikä on arpi, oi Toby? Tobyn kertomukset ja crakelaisten ymmärrys kerrotusta on vastustamatonta ja hauskaa, täynnä mustaa huumoria. Tobyn kintereillä hyörii pieni crakelaispoika, Mustaparta, jolle Toby opettaa myös kirjoittamista ja lukemista. Crakelaiset saavat häneltä tärkeät apuvälineet oman kulttuurin kehittämiseen.
Crakelaiset eivät ymmärrä pahuutta. Mutta heillä on monia muita kykyjä, joita homo sapiens-lajilla ei ole. He esimerkiksi ymmärtävät eläinten tunteet ja ajatukset ja kykenevät kommunikoimaan gemakkojen kanssa. Lopulta gemakot tulevat solmimaan rauhaa ja pyytämään apua ihmisiltä verikuulaveteraanien tappamiseksi, koska murhamiehet ovat tappaneet heidän porsaitaan. Seuraa odysseia, vaellus Paradiisiin, paikkaan, jossa crakelaiset luotiin, ihmisten ja gemakkojen yhteinen ponnistus rauhan turvaamiseksi.
Zebin tarinoista lukija saa paljon taustatietoa aiempien kirjojen tapahtumista. Zebin ja Herran Tarhurien perustajan Aatami Ensimmäisen yhteinen historia selviää. Tarinoiden kautta Uuden maan teemaksi nousee taas uskonto. MaddAddam-trilogian kritiikeissä ja teoksista laadituissa blogikirjoituksissa uskontoa ei ole käsitelty. On nostettu esiin vain ekologisuus. Miksi? Ehkä uskonto teemana ohitetaan, koska Suomessa ja Pohjoismaissa uskonnolla ei ole yhtä keskeistä asemaa yhteiskunnassa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai islamilaisissa valtioissa on. Suomessa on yleissivistävä peruskoulu, joka antaa lapsille ja nuorille kriittisen ajattelun välineet. Muualla uskonnon nimissä tehdään vallankumouksia, alistetaan ihmisiä tai ryhdytään terroritekoihin.
Kanadalainen Atwood käsitteli uskontoa jo teoksessa Orjattaresi, niin myös MaddAddam-trilogiassa. Sen tarkastelu tärkeänä osana dystopian maailmaan johtanutta kehitystä onkin enemmän kuin perusteltua. Atwood kietoo tarinaa suurten ja vaikeiden kysymysten ympärille:
- mitä tapahtuu, jos uskontokin on suuryritysten palveluksessa ja sitä käytetään vallan ja voitontavoittelun välineenä?
- mitä seuraa siitä, että ihminen nähdään luomakunnan yläpuolella eikä samanarvoisena osana sitä?
Esillä on myös ongelma hyvästä ja pahasta. Onko sokea usko auktoriteetteihin ja naiivi tietämättömyys todellista hyvyyttä? Viattomat ja hyväuskoiset crakelaiset eivät ymmärrä, miksi murhaajalle ei saisi antaa murha-asetta, vaikka hän pyytäisi sitä ja sen saaminen tuottaisi hänelle iloa.
MaddAddam –trilogia on hieno ja ajatuksia herättävä teossarja ja Uusi maa hyvä lopetus sille. Dystopiasta on kehittymässä utopia, koska mukana on toivo, uuden paremman maailman mahdollisuus.
Trilogian muut osat: Oryx ja Crake | Herran tarhurit