Siirry pääsisältöön

Talven hallava hevonen

Kirja: Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen

Maagisen realismin genre on aina ollut minusta kiinnostava. Etsiskelin luettavaa siltä saralta, ja käteen osui Tuomo Jäntin Talven hallava hevonen, vuonna 2015 ilmestynyt esikoisromaani.

Alku oli hyvä. Vuosi 2019. Minäkertoja Ronin tyttärellä Siljalla on outoja kykyjä. Päiväkodista soitetaan ja dialogikin rakennetaan loistavasti.  Tunnistaminen vetää suupielet ylös - juuri noin epäselvästi ja kierrellen ihmiset puhuvat.

Minäkertojia onkin sitten lisää. Seuraava on Ronin äiti Sanna vuonna 2001. Hänen miesystävänsä katoaa oudosti.  Katoamista katsotaan myös Armaksen, Ronin isoisoisän näkökulmasta. Ja muidenkin. Eri minäkertojat kertovat vuodesta 1970 ja 1957 ja vieläkin varhaisemmista tapahtumista.

Tarinasta kasvaakin  kolme suvun tarina. Minäkertojien näkökulmat leikkaavat toisiaan. Takaumia, muistoja, suuria tunteita. Lopulta lukija putoaa kärryiltä. Miksi tämä kaikki kerrottiin? Miksi nämä tapahtumat valittiin kerrottaviksi? Ja miksi Siljalla oli ne oudot kyvyt?

Lukijan lyhytkestoisella muistilla kun on rajansa. Liian monta näkökulmahenkilöä vain on liikaa. Ja lukijalla on myös taipumus kiintyä aluksi esiteltyihin henkilöihin ja odottaa, että arvoituksiin annetaan joko ratkaisu tai kylliksi eväitä siihen, että lukija ne itsekin ratkaisee. Mutta lukija pettyy, jos ne vain katoavat eikä niihin palata. # Ei näin.

# Konffi 

 

Maagista realismia ei voi kirjoittaa liikaa, vai voiko? Toivottavasti Jänttikään ei hylkää genreä, vaan kehittää sitä edelleen, ja muistaa myös lukijan tarpeet.

Konfiguraatio 1: Minäkertojia on paljon, mutta minun makuuni ei liikaa. Pidän enemmän useiden kertojien tekniikasta kuin yhden tai kahden näkökulmahenkilön kautta kerrotusta. Ongelmana tässä on pikemminkin se, että kaikilla kertojilla on sama ääni. Kaikki kertovat hyvällä yleiskielellä. Lukija ei lopulta muista, kuka on kuka. Kullekin voisi antaa edes jonkun maneerin, tyypillisen hokeman. Oman tavan sanoa.

Konfiguraatio 2: Ensin esiteltyjä henkilöitä ei saa hylätä. Jos he eivät ole tarinan kannalta tärkeimmät, niin sitten kirjoittaja voisi ystävällisesti aloittaa niistä tärkeimmistä. Lukijat ovat tässä kuin linnunpoikasia, leimautuvat herkässä vaiheessa havaittuun.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...

Susanin vaikutus

 Peter Hoeg: Susanin vaikutus Susanin vaikutus on dystopia, kertomus nyky-Tanskasta, jonka vallanpitäjät hankkivat paratiisisaaren, jonne parhaat ja lahjakkaimmat voisivat paeta ympäristökatastrofin uhatessa. Kansalle ei tietenkään kerrota, että tällaista suunnitellaan. Päätöksenteko siitä, keitä mukaan valitaan, ei sekään ole läpinäkyvää. Pieni vallanpitäjien joukko päättää, kuka säästetään ja kenet uhrataan. Salaisuutta varjellaan voimakeinoin, jos tarpeen. Trilleri voisi käydä yhteiskuntakritiikistä, jos mukana ei olisi niin paljon scifikuvastoa. Päähenkilö Susanilla on kummallinen vaikutus ihmisiin. Hän herättää heissä vilpittömyyttä, tarpeen ryhtyä tilittämään, halun kertoa sellaistakin, mistä muuten visusti vaikenee. Hänen miehellään on sama vaikutus. Kyky on periytynyt myös heidän lapsilleen. Susan ja hänen perheensä luovat ympärilleen kentän, joka vaikuttaa muiden tietoisuuteen. Kyse ei ole biologiasta eikä sosiaalipsykologiasta, vaan selitykset haetaan fysiikasta. ...