Siirry pääsisältöön

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat

Jeffrey Eugenidesin novellikokoelma Oikukkaat puutarhat (suom. Arto Schroderus) sisältää kymmenen 1980-2010-luvuilla kirjoitettua novellia. Yhteisenä teemana kautta kokoelman ovat tavallisten ihmisten kohtaamat tilanteet, sattumat ja hankaluudet, jotka pakottavat heitä tekemään valintoja. Jos amerikkalaisen elokuvan valtavirtaa ovat mielikuvitukselliset sankaritarinat, niin amerikkalaisen proosan valtavirtaa puolestaan on arki ja sen kohtaaminen. Hyvinvoivat keskiluokkalaiset ihmiset kohtaavat arkea hiertäviä hankaluuksia. Taitava kirjailija tekee mieleenjääviä ja puhuttelevia tarinoita näinkin vähäisistä draaman aineksista.

Eugenides on taitava. Hienovarainen psykologinen kuvaus tuo tarinoiden päähenkilöt lähelle lukijaa. Varsinkin viimeisimmissä novellissa Eugenides käyttää moninäkökulmaisia ratkaisuja fokalisoimalla kerronnan vuoroin useamman henkilön ajatuksiin ja tilanteeseen ja törmäyttää näin henkilöiden ristiriitaiset tavoitteet toisiinsa selittämättä, antamalla lukijan itse oivaltaa, mistä on kyse.

Nykyajan hankaluuksia ja vastoinkäymisiä ja henkilöiden selviytymistä oikukkaiden yhteentörmäysten ja sattumusten virrassa Eugenides maalailee tuomalla henkilökavalkaadiinsa esimerkiksi runoilijan, joka ryhtyy kavaltajaksi; antropologin, joka kohtaa eettisiä ongelmia yrittäessään todistaa teoriaansa kasvatuksen vaikutuksesta sukupuolen määräytymiseen tai intialaistytön, joka käyttää epämääräisiä keinoja pyristellessään pois vanhempiensa yrityksistä järjestää hänelle perinteinen avioliitto.

Monissa kertomuksissa on kyse avioliitosta tai parisuhteesta, joka lienee keskiluokkaisten turvallista elämää elävien ihmisten elämän merkittävin draaman lähde. Tarinoissa on kyse erosta, vauvakuumeesta, pettämisestä. Yksi kauneimmista koskaan lukemistani avioliiton kuvauksista sisältyy tarinaan Vanhaa musiikkia, jossa parin haihattelevat unelma-ammatit Bachin aikaisine klavikordeineen ovat ristiriidassa perheen toimeentulon kanssa. Kumpikin puoliso tietää sen, mutta tukee silti toisen unelmaa eikä vaadi häntä luopumaan siitä. Toimeentulosta voi tinkiä, unelmista ei, ja mitä absurdimpi toisen unelma, sitä suurempaa rakkautta ja luottamusta sen tukeminen merkitsee.




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu