Eugenides on taitava. Hienovarainen psykologinen kuvaus tuo tarinoiden päähenkilöt lähelle lukijaa. Varsinkin viimeisimmissä novellissa Eugenides käyttää moninäkökulmaisia ratkaisuja fokalisoimalla kerronnan vuoroin useamman henkilön ajatuksiin ja tilanteeseen ja törmäyttää näin henkilöiden ristiriitaiset tavoitteet toisiinsa selittämättä, antamalla lukijan itse oivaltaa, mistä on kyse.
Nykyajan hankaluuksia ja vastoinkäymisiä ja henkilöiden selviytymistä oikukkaiden yhteentörmäysten ja sattumusten virrassa Eugenides maalailee tuomalla henkilökavalkaadiinsa esimerkiksi runoilijan, joka ryhtyy kavaltajaksi; antropologin, joka kohtaa eettisiä ongelmia yrittäessään todistaa teoriaansa kasvatuksen vaikutuksesta sukupuolen määräytymiseen tai intialaistytön, joka käyttää epämääräisiä keinoja pyristellessään pois vanhempiensa yrityksistä järjestää hänelle perinteinen avioliitto.
Monissa kertomuksissa on kyse avioliitosta tai parisuhteesta, joka lienee keskiluokkaisten turvallista elämää elävien ihmisten elämän merkittävin draaman lähde. Tarinoissa on kyse erosta, vauvakuumeesta, pettämisestä. Yksi kauneimmista koskaan lukemistani avioliiton kuvauksista sisältyy tarinaan Vanhaa musiikkia, jossa parin haihattelevat unelma-ammatit Bachin aikaisine klavikordeineen ovat ristiriidassa perheen toimeentulon kanssa. Kumpikin puoliso tietää sen, mutta tukee silti toisen unelmaa eikä vaadi häntä luopumaan siitä. Toimeentulosta voi tinkiä, unelmista ei, ja mitä absurdimpi toisen unelma, sitä suurempaa rakkautta ja luottamusta sen tukeminen merkitsee.