Siirry pääsisältöön

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

- Olen tulossa työhaastatteluun, Franz sanoi ja puristi kädessään nahkaisen salkkunsa kahvaa. Harmikseen Franzilla oli vessahätä. Hiki oli alkanut valua jo metrossa. Nainen kampesi itsensä ylös toimistotuolista, sulki lasikoppinsa, lätkäisi luukulle lapun, jossa luki ”Palaan, jos palaan”, ja käski Franzin seuraamaan häntä.
Franz on saanut potkut työpaikastaan autokoulunopettajana, ja päätynyt tavarataloon työharjoittelijaksi 37-vuotiaana. Vakinaisen paikan voisi saada vasta, kun on vuoden kiertänyt eri osastoja ja selviytynyt niistä.

Tavaratalolla ei mene hyvin. Asiakkaat ovat siirtyneet verkkokauppoihin. Super-päivätkään eivät enää kannata kuten ennen, ja niin tavaratalon johto päättää siirtää painopistettä paremman asiakaskokemuksen kehittämiseen ja ryhtyä myymään elämyksiä samalla kuin tavaroitakin. Konsultit keksivät, että henkilökunta tulee osallistaa kehittämiseen. Virallisissa puheissa henkilökunta on tavaratalon tulevaisuus, joka elämykset luo. Todellisuudessa päivät ovat pitkiä ja raskaita ja toimintojen karsiminen ja ulkoistaminen luo sellaista painetta, että henkilökunta selviytyy vain piristävien lääkkeiden voimalla. Tavaratalo ulkoistaa leluosaston, kodinkoneosaston ja ruokaosastonkin. Elämyksiä päätetään tarjota myös hankkimalla myyjiksi robotteja.

Franz yrittää muuttua parhaaksi versioksi itsestään selviytyäkseen. Hänen oloaan ei helpota se, että kausiapulaiseksi tavarataloon ilmestyy Syksy, poika, jonka vuoksi hänen oli lähdettävä autokoulunopettajan työstään.

Meri Kuusisto käsittelee ihastuttavalla vinolla huumorillaan Franzin epäonnista elämää ja rakkauksia ja luo taitavaa ajankuvaa työn murroksesta digitalisaation edetessä. Kielen rekistereissä hän siirtyy vaivattomasti konsulttipuheesta lapsen repliikkeihin. Maagisen realismin puolelle tarina lennähtää, kun tavaratalon katolla säänpieksämän kupolin kätkemä suuri ilmanvaihtokone onkin tavaratalon särkynyt sydän ja robotit saavat kimurantista tunne-elämästään johtuvia ohjelmisto-ongelmia.

Tavaratalon velkaantuminen pelottaa kaikkia, sekä robotteja että ihmishenkilökuntaa. Vuoden aikana tavaratalon ihmiset ja osastot tulevat tutuiksi Franzille, ja hän alkaa olla valmis olemaan se paras versio itsestään ja löytämään kypsän rakkauden.

Merillä on vahva sosiologinen mielikuvitus, ja juuri siitä hänen kirjoissaan pidän. Hän kykenee näkemään ja kertomaan yksilön tarinalla jotakin olennaista ajasta ja yhteiskunnasta. Tavaratalosta ja sen persoonallisesta henkilöstöstä tulee vahva vertauskuva sille, kuinka aikamme ihmiset rakentavat ja esittävät itseään ja minuuttaan ostamisen, esineiden ja muiden arjen valintojen kautta.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...