Siirry pääsisältöön

Suzanne Collins: Balladi Laululinnuista ja käärmeistä

 Miksiköhän dystopiat ovat niin suosittuja nuortenkirjoja? Tässä taas uusi. Collinsin Balladi laululinnuista ja käärmeistä (suom. Helene Bützow) on jatkoa suositulle Nälkäpeli-sarjalle. Se kertoo ajasta, jolloin Panemin valtion sisällissota on vielä tuore ja Nälkäpeli vasta muotoutumassa. Päähenkilönä on tuleva presidentti Coriolanus Snow nuorena koulupoikana.

Collinsin luomassa maailmassa taistellaan niukoista resursseista ekokatastrofin jälkeen. Valtaapitävä pääkaupunki Capitol hallitsee julmasti maan muita vyöhykkeitä, joiden kapinaa ei unohdeta eikä anneta anteeksi. Kosto on jatkuvaa. Joka vuosi Elonkorjuu-päivänä jokaisen kahdentoista vyöhykkeen on pakko luovuttaa kaksi nuorta Capitoliin Nälkäpeliin, taistelemaan keskenään kuolemaan asti. Panem et circenses, leipää ja sirkushuveja.

Nälkäpeliä suunnittelee ja kehittää tohtori Gaul, etevä geeniteknikko. Kirjan teemana on vanha kysymys siitä, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha, sivistynyt vai eläimellinen. Teema ilmenee esimerkiksi tohtori Gaulin geenimanipuloiduissa eläimissä sekä Gaulin vankassa mielipiteessä siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha ja eläimellinen ja saisi aikaan vain tuhoa ilman kontrollia. Tribuutteja kohdellaan kuin eläimiä ja heidän ihmisarvonsa kielletään. Eläimiä taas kohdellaan kuin hyödykkeitä ja niitä jalostetaan ja muunnellaan ihmiselle ja varsinkin vallanpitäjille käyttökelpoisemmiksi.

Kertomuksen vuonna nälkäpeliä on uudistettu. Tribuuttien lisäksi on valittu myös ohjaajat, kaksikymmentäneljä nuorta Capitolin valiokoulusta. Ohjaajien joukkoon valitaan myös Coriolanus Snow. Snow’n suku on vanhaa ja ylhäistä, mutta pahasti köyhtynyttä. Coriolanus ja hänen perheensä näkevät myös nälkää. Perheestä on hengissä enää Coriolanus, hänen serkkunsa Tigris ja molempien vanha isoäiti. 

Coriolanus ja 23 muuta luokkatoveria saavat kukin tribuutin ohjattavakseen. Coriolanuksen tribuutti on Lucy Gray -niminen tyttö vyöhykkeeltä 12. Lucy on pienikokoinen ja tyttö. Hänen voitonmahdollisuutensa ovat siis heikot, koska nälkäpelissä voitetaan voimalla. Lucylla on kuitenkin jotain, mitä muilla tribuuteilla ei ole – älyä, hieno lauluääni sekä esiintymistaitoa ja niiden myötä mahdollisuus voittaa yleisö puolelleen ja tukijakseen. Coriolanus on päättänyt hankkia tribuuttinsa voitolla myönteistä julkisuutta parantaakseen asemiaan yliopistostipendien jaossa. 

Collins käsittelee teemaa ihmisen hyvyydestä ennen kaikkea päähenkilönsä Coriolanuksen valintojen kautta. Coriolanuksen ystävä ja luokkatoveri on Sejanus, jonka roolifunktiona on peilata Coriolanusta. Sejanuksen varakas nousukasperhe on kotoisin vyöhykkeeltä kaksi. Capitoliin he ovat päässeet menestyvän liikeyrityksensä kautta. Sejanus on idealisti, joka uskoo ihmiseen ja ymmärtää, että vyöhykkeiden ihmisiä pitäisi auttaa ja kouluttaa eikä alistaa ja kontrolloida. Coriolanus on opportunisti. Pojilla on sama koulutus, mutta heidän valintansa ovat erilaisia. 

Coriolanus rakastuu tribuuttiinsa Lucyyn. Mihin hän on valmis tämän vuoksi? Vai pohjimmiltaan vain oman asemansa vuoksi, Lucya muiden ohella hyväksi käyttäen? Mitä Coriolanus valitsee, kun lopulta on tehtävä valinta oman uran edistämisen ja rakkauden välillä? 

Balladi laululinnuista ja käärmeistä ei liene viimeinen Panemin raakalaismaisesta yhteiskunnasta kertova teos, koska se päättyy cliffhangeriin, josta voisi jatkaa tarinaa useampaakin suuntaan.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...