Siirry pääsisältöön

George Saunders: Lincoln bardossa


Lincoln bardossa on George Saundersin ensimmäinen romaani. Aiemmin hän on julkaissut novelleja, joista kaksi kokoelmaa on suomennettu: Joulukuun kymmenes & Sotapuiston perikato.

Täytyypä sanoa, että pidän enemmän hänen novelleistaan. Lincoln bardossa on erikoinen teos. Kertomuksen Lincoln ei ole presidentti Abraham Lincoln, vaan hänen poikansa Willie, joka kuoli 11-vuotiaana lavantautiin helmikuussa 1862. Tarina sijoittuu hautausmaalle Washingtonissa ja rakentuu toisaalta hautausmaan asukkaiden, kuolleiden henkien puheista; toisaalta leikkaa-liimaa -tekniikalla valikoiduista historiallisista asiakirjoista kuten aikalaisten kirjeistä, päiväkirjoista tai lehtileikkeistä. Osa asiakirjoista on todellisia, osa keksittyjä.

Kyseessä on siis hämmentävä joukko tekstiä ja monia kertojanääniä. Kertojina ovat kuolleet, jotka puhuttelevat suoraan lukijaa. Useimmin kommentoivat henkihenkilöt Hans Vollman tai Roger Bevins III. Aikalaisten tekstikatkelmat puolestaan kertovat historiallisista tapahtumista. Ne sisältävät esimerkiksi selostuksia presidentti Lincolnin juhlavastaanotosta sekä hänen ja hänen vaimonsa reaktioista pojan kuolemaan. Näkökulmia ja mielipiteitä on yhtä monta kuin kertojiakin.

Kuolleet henkihenkilöt eivät edes myönnä olevansa kuolleita. He ovat alkaneet käyttää tilastaan eufemismeja, koska kuolema on liian vaikea asia käsiteltäväksi. Ruumisarkusta puhutaan sairaskirstuna.

Etsimättä tulee mieleen Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, jossa myös kuolleet kertovat tarinoitaan välittämättä enää kaunistella mitään. Spoon River koostuu kuitenkin monologeista. Saundersin kuolleet henkilöt sen sijaan ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja vuorovaikutuksesta on syntynyt kuolleiden – anteeksi, sairaiden – kulttuuri sääntöineen. Joidenkin sanojen käyttö on sallittua ja hyväksyttävää, joidenkin ei. Kuolleet esittävät ja tilittävät kuten elävät käyttäytyvät nykyään somessa. Lyhyet puheenvuorot voisivat olla postauksia tai twiittejä. Samaa tarinaa kertovat aikalaisten asiakirjoista leikatut kohdat.

Pohjimmiltaan siis luin koko teoksen Saundersin kannanottona nykykulttuuriin. Kuolleet ja heidän totuuden jälkeinen aikansa. Mutta kun Abraham Lincoln pitää kuollutta poikaansa sylissä ja suree, jotakin tapahtuu. Aito tunne koskettaa kaikkia. Kaikki kuolleet kokoontuvat sitä seuraamaan. Ja vasta siellä, hautausmaalla presidentti itse ymmärtää kaiken sen surun ja kuoleman, jonka sisällissota on tuonut.

George Saunders: Lincoln bardossa, suom. Kaijamari Sivill








Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kaltaiseni koneet (suom. Juhani Lindholm) kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa Britanniassa jo vuonna 1982 on olemassa kehittyneitä androideja, matemaatikko Alan Turing on yhä hengissä, Margaret Thatcher häviää vaalit 1982 ja työväenpuolueen Tony Bennistä tulee pääministeri. Vuodella 1982 McEwan kumartaa Blade Runnerille, joka ilmestyi 1982 ja jonka dystopiamaailmassa kehittyneet androidit aiheuttavat ongelmia vuonna 2019. Vaikka teknologia on niin kehittynyttä, että kyetään rakentamaan ajattelevia, oppivia ja tuntevia androideja, yhteiskunnan ongelmat ovat vuonna 1982 samoja kuin nykypäivän Britanniassakin: köyhyyttä, työttömyyttä, asunnottomuutta, terveyden- ja vanhustenhuollon ongelmia, rikollisuutta, rotukysymyksiä, sukupuolikysymyksiä, ilmastoa… Kaikki viheliäiset ongelmat silloinkin ratkaisematta, ja niitä yritetään ratkoa demokratian keinoin. Esimerkiksi Cambridge Analytican tarjoamia dataan perustuvia progandapalveluita sen sijaan teoksen todellisuudessa ei ole tai e