Konfiguraatio

Jeffrey Eugenidesin novellikokoelma Oikukkaat puutarhat (suom. Arto Schroderus) sisältää kymmenen 1980-2010-luvuilla kirjoitettua novellia. Yhteisenä teemana kautta kokoelman ovat tavallisten ihmisten kohtaamat tilanteet, sattumat ja hankaluudet, jotka pakottavat heitä tekemään valintoja. Jos amerikkalaisen elokuvan valtavirtaa ovat mielikuvitukselliset sankaritarinat, niin amerikkalaisen proosan valtavirtaa puolestaan on arki ja sen kohtaaminen. Hyvinvoivat keskiluokkalaiset ihmiset kohtaavat arkea hiertäviä hankaluuksia. Taitava kirjailija tekee mieleenjääviä ja puhuttelevia tarinoita näinkin vähäisistä draaman aineksista. Eugenides on taitava. Hienovarainen psykologinen kuvaus tuo tarinoiden päähenkilöt lähelle lukijaa. Varsinkin viimeisimmissä novellissa Eugenides käyttää moninäkökulmaisia ratkaisuja fokalisoimalla kerronnan vuoroin useamman henkilön ajatuksiin ja tilanteeseen ja törmäyttää näin henkilöiden ristiriitaiset tavoitteet toisiinsa selittämättä, antamalla lukijan it...

Islantilainen kirjailija Sjon leikittelee tekstissään kertojalla, kerronnalla ja lukijalla. Teoksen Sinun silmäsi näkivät minut kerronnassa on monta herkullisesti toisiinsa kietoutuvaa ja lomittuvaa tasoa. Kertoja on hyvin näkyvä, ja hänen yleisönsä / lukijansa myös. Molemmat kommentoivat aika ajoin kertomuksen tapahtumia, henkilöitä ja kerrontaa. Kertoja myös irvailee itseironisesti postmodernin kerronnan keinoille kuten intertekstuaalisille viittauksille. Kertoja esimerkiksi esittää pätkän Kafkan Muodonmuutoksesta. Lukija kyllästyy toisinaan sivukerrontaan ja yrittää palauttaa kertojan pääjuonen pariin: ”Ei enää enempää tarinoita!” ”Mutta tämä on kirjallisuusviite!” ”Entä sitten?” ”Se syventää Marie-Sophien ja miesparan, minun isäni, tarinaa, ja saa aikaan dialogin sen ja maailmankirjallisuuden välille.” Kertoja kertoo äitinsä ja isänsä kohtaamisesta ja omasta syntymästään. Mutta kertomuksessa ei ole mitään tavanomaista. Majatalon palvelijatar Marie-Sophie joutuu vahtimaan y...

Ian McEwan käyttää ehkä tunnetuimassa romaanissaan Sovitus vahvasti hyväksi kertojan ja lukijan suhdetta. Kerronnassa kaikki ainekset ovat koossa jo ensimmäisessä luvussa loppuratkaisua varten, mutta lukijan mielessä ne yhdistyvät vasta viimeisissä luvuissa. Useinhan lukija suorastaan toivoo itseään hämättävän ja ilahtuu yllätyksistä, mutta Sovituksen viimeinen luku horjuttaa lukijan muodostamaa suhdetta kirjan henkilöihin melkeinpä julmalla tavalla. Kertoja on paitsi kaikkitietävä, myös kaikkivaltias. Sitä korostaa jo ensimmäisen luvun ensimmäisenä esitelty päähenkilö varhaisteini-ikäinen Briony, joka kirjoittaa. Ensimmäisen luvun vuoden 1935 hehkuvan ja hikisen hellepäivän aikana McEwan esittelee henkilönsä ja punoo kokoon tilanteen, joka vaikuttaa kaikkiin henkilöihin heidän loppuelämänsä ajan. Briony erehtyy. Hän tulkitsee väärin näkemänsä kohtauksen isosiskonsa Cecilian ja talon siivoojan pojan Robbien välillä. Muiden vieraiden ristiriitaiset pyrkimykset ja salatut toiveet t...

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt...

Lastenkirjailija Gillian Rubinstein kirjoitti nimimerkillä Lian Hearn fantasiatrilogian Otorin klaanin tarina: Satakielilattia Nurmi vuoteenaan Kuun kirkkaus. Jaakko Kankaanpään suomentama trilogia on hyvä vaihtoehto, jos haluaa joskus uppoutua tarinaan päiväkausiksi ja samalla tehdä mielikuvitusmatkan keskiaikaiseen Japaniin. Kyse on tosiaan kuin matkasta, sillä kerronta katsoo Japania ja japanilaista kulttuuria turistin silmin. Mukana ovat feodaalisen Japanin samurait (tarinassa soturiklaani), ninjat (Heimo) mystisine taitoineen kuten näkymättömäksi muuttuminen sekä salamurhaajien vuoksi rakennetut satakielilattiat. Minäkertoja Takeo ja hänen rakastettunsa Kaede ovat ajatusmaailmaltaan nykyaikaisia ja länsimaisiakin teinejä. Kerrontakin noudattelee eurooppalaista kerronnan perinnettä. Japanilaisempi tapa kertoa olisi jättää enemmän lukijan pääteltäväksi, kertoa vain ehdottoman välttämätön ja haikai-perinteen tapaan antaa kaiken muun syntyä lukijan mielessä. Fantasiakir...

Sekä Emmanuel Carrèren teoksella Viikset että Ian McEwanin teoksella Ikuinen rakkaus on sanottavaa totuudenjälkeisen ajan ihmisille. Teoksissa näytetään lukijalle, kuinka ihmisen todellisuus voi olla hänen aivoissaan, pään sisäinen kupla eikä mitään muuta. Ja kuinka se kupla rakentuu ja vahvistuu kun ihminen tulkitsee havaintojaan toiveidensa ja pelkojensa mukaan. Emmanuel Carrère: Viikset; suom. Kristiina Haataja ”Mitä sanoisit, jos ajaisin viikset pois?” kysyy mies teoksen alussa. Mies ei teoksessa saa koskaan edes nimeä, vaikka kertoja pysyttelee hänen lähellään ja kertoo lukijalle kaiken hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan. Mies ajaa viiksensä pois kylvyssä, ja odottaa, mitä vaimo sanoo. Vaimo ei sano mitään, ei ole huomaavinaankaan. Lopulta kun mies kysyy asiaa vaimolta, on vaimo vakaasti sitä mieltä, ettei miehellä ole koskaan ollutkaan viiksiä. Mies olettaa vaimon pilailevan. Mutta työtoveritkaan eivät sano mitään muuttuneesta ulkonäöstä. Olisiko vaimo voinut mennä ni...

Puolalainen, juutalaistaustainen Bruno Shultz on tsekkiläisen Kafkan veroinen klassikko, vaikka Suomessa melko tuntematon. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, ja kaikki tärkeimmät kertomukset ovat ilmestyneet valikoimassa Kanelipuodit ja muita kertomuksia (2013) Tapani Kärkkäisen loistavana suomennoksena. Shultzin teksti tekee vaikutuksen runsaudellaan ja voimakkaalla aistillisuudellaan. Lukijan pitää myös varautua yllätyksiin, sillä kertomukset eivät useinkaan pysyttele kiinteästi tavanomaisessa todellisuudessa kiinni, vaan kiemurtelevat yllättäen omaan maagiseen todellisuuteensa, joihin lukija ensin eksyy ja sitten halukkaasti vaeltaa yhä syvemmälle esineiden, värien, tuoksujen ja tuntojen salaperäisiin labyrintteihin, joissa aika etenee syklisesti tai alkaa muodostaa omia sivujuonteitaan kuin kuukauteen ilmestyisi lisää päiviä tai vuoteen ylimääräinen kuukausi. Keskeisenä teemana Shultzin kertomuksissa on luovuus. Hänen kykynsä kuvata maailmaa herättää lukijassa ihmetystä ja kunn...