Siirry pääsisältöön

Ursula K Le Guin: Pmeyden vasen käsi

Pimeyden vasen käsi (suom. Kalevi Nyytäjä) on kaunis kertomus erilaisuuden hyväksymisestä. Ursula K. LeGuin kirjoittaa scifiä antropologin näkökulmasta. Tarinan sijoittaminen toiselle planeetalle on hänelle keino tutkia kysymystä "Mitä jos?". 

Mitä jos ihmisillä ei olisikaan sukupuolia? Mitä tapahtuisi yhteiskunnalle, jossa kuka tahansa voisi sekä synnyttää että siittää lapsia ja lisääntymisvietti heräisi jokaisella kerran kuussa, kestäisi viikon eikä muuna aikana olisi millään lailla läsnä teoissa eikä ajatuksissa? Gethen-planeetalla tämä on normaalia ja maan ihmisten jatkuvaa sukupuolista aktiivisuutta pidetään perverssinä.

Gethen on ilmastoltaan ankara, talvi pitkä ja kesä lyhyt. Lumi ja pakkanen ovat läsnä suurimman osan vuotta koko planeetalla, mutta toisin kuin Maa-planeetan kylmillä seuduilla, valon määrä ei talvisin juurikaan vähene. 

Ekumeeni on ihmisten asuttamien maailmojen koordinaatiokeskus. Se on lähettänyt Getheniin "ensimmäisen mobiilin" eli ensimmäisen lähettilään Genly Ain, joka tekee läsnäolostaan julkista eikä tyydy tiedonkeruuseen ja tarkkailuun. Yhden ainoan lähettilään lähettäminen ensikontaktia varten on Ekumeenin tavallinen menettely, koska yksi ihmisolento ei ole valtaapitäville uhka. Genly Ain tehtävänä on saada jokin Gethenin valtioista solmimaan liitto Ekumeenin kanssa. Hänen ensimmäinen kohteensa on Karhiden, kuningaskunta, jossa hän joutuu poliittisen valtapelin pelinappulaksi. 

Häntä tukenut pääministeri Estraven yrittää omalla tavallaan varoittaa, että kuninkaan tapaaminen käynnissä olevassa valtapelitilanteessa ei ole suotavaa eikä edistä maailmojen välisen liiton asiaa, mutta Genly Ai ei ymmärrä karhidelaista vuorovaikutuskulttuuria, joka sisältää paljon vihjailua ja asian vierestä puhumista. Samaan kulttuuriin kasvaneille vuorovaikutuksen hienovaraiset vihjailut ovat ymmärrettäviä ja viesti ymmärretään. Aivan erilaisesta maailmasta tullut sen sijaan ei voi ymmärtää vinosti puhumista. Shifgrethor eli arvokkuuden säilyttämiseen ja hienovaraiseen vallankäyttöön vuorovaikutussuhteissa tähtäävä keskustelu- ja toimintakulttuuri Genly Aille käsittämätöntä. Pinnan alla on paljon sellaista, mistä ei puhuta, ei ainakaan suoraan. Suoraan kysyminen loukkaa toista ja vielä enemmän halventaa kysyjää. Estraven tuomitaan maanpetturina maanpakoon ja poistumaan valtakunnasta kolmessa päivässä kuolemanrangaistuksen uhalla.

Le Guin kuljettaa tarinaa kahden minäkertojan, Genly Ain ja Estravenin, avulla. Kertojat ovat äänessä vuorotellen ja heidän erilaisten näkökulmiensa kautta tarina saa syvyyttä.

Genly Ai ei onnistu vakuuttamaan kuningasta ja uutta pääministeriä Ekumeenin hyvistä tarkoituksista ja liiton hyödyllisyydestä. Hän matkustaa naapurimaahan paremman menestyksen toivossa. Toisin kuin Karhide, Orgoreyn on hallinnoltaan suunnitelmatalous, jossa jokaiselle taataan työpaikka, mutta jossa virkakoneisto on suuri ja tehokas, vakoilu ja vastavakoilu jokapäiväistä ja ihmisiä katoaa jäljettömiin kenenkään edes tietämättä, miksi.

Lähettiläs saa ensin osakseen myötätuulta ja tapaa uudelleen myös Estravenin, joka on onnistunut pakenemaan hengissä rajan yli Orgoreyniin. Myötämieli kuitenkin loppuu lyhyeen eivätkä vallanpitäjät uskalla ottaa riskiä ja julkistaa uskoaan vieraan planeetan lähettilääseen. 

Mitä he näkevätkään, kun he katselevat toisesta maailmasta tullutta ihmistä? Karhidelaisen vakoojan, sukupuolisesti poikkeavan olion, agentin, itsensä kaltaisen pienen ja surkean poliittisen yksilön.

Genly Ai otetaan väkivaltaisesti kiinni ja kuljetetaan avuttoman vankijoukon kanssa kuorma-autolla kaukaiseen vuoristoseudun vankilaan, jossa ankara talvi pitää huolen siitä, että kukaan ei voi paeta. Vankeja kuolee päivittäin.

Genly Ain kerrotaan kuolleen äkillisesti kulkutautiin. Estraven ei usko sitä, vaan ottaa selvää hänen todellisesta olinpaikastaan ja matkustaa vuoriseudulle turkismetsästäjien mukana väärennetyin paperein. Hän onnistuu hankkimaan ja piilottamaan varusteet pakomatkaa varten ja vapauttamaan Genly Ain. Tämä on ihmeissään, koska hän oli kokenut Estravenin etäisenä, virallisena, ja heidän keskinäisen vuorovaikutuksensa hankalana. Hänen on vaikea ymmärtää, että toinen tekee sellaisia uhrauksia hänen puolestaan. 

Teoksen ehkä kaunein osuus kertoo Estravenin ja Genly Ain pakomatkasta mannerjäätikön yli takaisin Karhideniin. Estraven on valmis ottamaan kiinnijoutumisen ja teloitetuksi tulemisen riskin auttaakseen toisen maailman lähettilästä tehtävässään ja saadakseen oman maailmansa yhteyteen suuremman ihmisyhteisön kanssa. 

Ankara luonto pakottaa heidät tekemään saumatonta yhteistyötä. Yksin kumpikaan ei jäätiköllä 30 -50 asteen pakkasessa selviytyisi. Kumpikin on älykäs ja kykenee reflektoimaan omaa ajatteluaan ja toimintatapojensa syitä ja vuorovaikutuksen karikoita ja he pääsevät niistä yli yhtä lailla kuin kykenevät yhdessä ylittämään jäätikön. Heillä on ihmisolentoina enemmän yhteistä kuin erilaista. 

Le Guin hainilaissarjan kirjoissa toistuu ajatus ajatuspuheesta, telepaattisesta yhteydestä älyllisesti kehittyneiden ihmisolentojen välillä. Genlyn Ai opettaa sen myös Estravenille, mutta karhidelaisen epäsuoran vuorovaikutuksen kulttuuriin tottuneelle Estravenille suora kommunikaatio vailla valehtelemisen mahdollisuutta ja shifgrethorin toimintamalleja on pelottava ja hämmentävä kokemus. 

Jäisellä vaelluksella molemminpuolinen epäluulo ja epäluottamus haihtuu ja kasvaa ymmärtämykseksi ja lopulta henkiseksi rakkaudeksi kahden erilaisen ihmisolennon kesken. Molemmat oppivat myös sen, että kahden ihmisen väliseen syvään rakkauteen sisältyy myös kyky ja mahdollisuus haavoittaa toista syvästi.

Valo on pimeyden vasen käsi.

Teos on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1969, mutta Helmet-kirjastojen varauksissa siihen on yhä monen kuukauden pituinen jonotus. Syystäkin, koska teoksella on sanoma juuri meidän ajallemme, jossa erilaisuuden ja moninaisuuden kanssa eläminen on tärkeämpää kuin koskaan.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...