Konfiguraatio

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt...

Lastenkirjailija Gillian Rubinstein kirjoitti nimimerkillä Lian Hearn fantasiatrilogian Otorin klaanin tarina: Satakielilattia Nurmi vuoteenaan Kuun kirkkaus. Jaakko Kankaanpään suomentama trilogia on hyvä vaihtoehto, jos haluaa joskus uppoutua tarinaan päiväkausiksi ja samalla tehdä mielikuvitusmatkan keskiaikaiseen Japaniin. Kyse on tosiaan kuin matkasta, sillä kerronta katsoo Japania ja japanilaista kulttuuria turistin silmin. Mukana ovat feodaalisen Japanin samurait (tarinassa soturiklaani), ninjat (Heimo) mystisine taitoineen kuten näkymättömäksi muuttuminen sekä salamurhaajien vuoksi rakennetut satakielilattiat. Minäkertoja Takeo ja hänen rakastettunsa Kaede ovat ajatusmaailmaltaan nykyaikaisia ja länsimaisiakin teinejä. Kerrontakin noudattelee eurooppalaista kerronnan perinnettä. Japanilaisempi tapa kertoa olisi jättää enemmän lukijan pääteltäväksi, kertoa vain ehdottoman välttämätön ja haikai-perinteen tapaan antaa kaiken muun syntyä lukijan mielessä. Fantasiakir...

Sekä Emmanuel Carrèren teoksella Viikset että Ian McEwanin teoksella Ikuinen rakkaus on sanottavaa totuudenjälkeisen ajan ihmisille. Teoksissa näytetään lukijalle, kuinka ihmisen todellisuus voi olla hänen aivoissaan, pään sisäinen kupla eikä mitään muuta. Ja kuinka se kupla rakentuu ja vahvistuu kun ihminen tulkitsee havaintojaan toiveidensa ja pelkojensa mukaan. Emmanuel Carrère: Viikset; suom. Kristiina Haataja ”Mitä sanoisit, jos ajaisin viikset pois?” kysyy mies teoksen alussa. Mies ei teoksessa saa koskaan edes nimeä, vaikka kertoja pysyttelee hänen lähellään ja kertoo lukijalle kaiken hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan. Mies ajaa viiksensä pois kylvyssä, ja odottaa, mitä vaimo sanoo. Vaimo ei sano mitään, ei ole huomaavinaankaan. Lopulta kun mies kysyy asiaa vaimolta, on vaimo vakaasti sitä mieltä, ettei miehellä ole koskaan ollutkaan viiksiä. Mies olettaa vaimon pilailevan. Mutta työtoveritkaan eivät sano mitään muuttuneesta ulkonäöstä. Olisiko vaimo voinut mennä ni...

Puolalainen, juutalaistaustainen Bruno Shultz on tsekkiläisen Kafkan veroinen klassikko, vaikka Suomessa melko tuntematon. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, ja kaikki tärkeimmät kertomukset ovat ilmestyneet valikoimassa Kanelipuodit ja muita kertomuksia (2013) Tapani Kärkkäisen loistavana suomennoksena. Shultzin teksti tekee vaikutuksen runsaudellaan ja voimakkaalla aistillisuudellaan. Lukijan pitää myös varautua yllätyksiin, sillä kertomukset eivät useinkaan pysyttele kiinteästi tavanomaisessa todellisuudessa kiinni, vaan kiemurtelevat yllättäen omaan maagiseen todellisuuteensa, joihin lukija ensin eksyy ja sitten halukkaasti vaeltaa yhä syvemmälle esineiden, värien, tuoksujen ja tuntojen salaperäisiin labyrintteihin, joissa aika etenee syklisesti tai alkaa muodostaa omia sivujuonteitaan kuin kuukauteen ilmestyisi lisää päiviä tai vuoteen ylimääräinen kuukausi. Keskeisenä teemana Shultzin kertomuksissa on luovuus. Hänen kykynsä kuvata maailmaa herättää lukijassa ihmetystä ja kunn...

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...

Byattin Pieni musta kirja (suom. Kersti Juva) on viiden novellin kokoelma. Moni kertomus irtautuu kevyesti arjesta, karistelee todellisuuden turhan painolastin irti, ja pujahtaa sadunomaiseen maailmaan, maagisen realismin puolelle. Tarinoiden teemoiksi löytyy usein taide ja taiteilijan työ. Esimerkiksi tarinassa Kehotaidetta taideopiskelija Daisy tekee installaatioita kaikesta, mikä irti lähtee ja varsinkin omasta elämästään ja naisenkehonsa karuista kokemuksista. Kertomuksessa Kivinainen taas äitinsä kuolemaa surevassa Inesissä käynnistyy muutos, jonka jälkeen taiteilija kuuluu eri maailmaan kuin ennen. Byatt kuvaa kauniisti kehon kukkimista kivenä. Ihona basaltti, vuorisuola, gneissi, liuske, kvartsi, alabasteri, peridotiitti, opaali, karneoli, meripihka; suonissa sula laava. Myös kertomus Materiaalia käsittelee taidetta ja taiteilijan työtä. Kirjoittajakurssin uusi opiskelija, hento vanha nainen Cicely Fox on joutsen ankkojen keskellä. Hän on loistava, koska hän osaa kuvata ar...

”Kosto – rakkaustarina” (suom. Kaijamari Sivill) on kertomus rikoksesta, jonka uhri ei saa tukea eikä oikeutta. Joyce Carol Oates kuvaa oivaltavasti pikkukaupungin yhteisöä, jota julma joukkoraiskaus repii kahtia. Kertojakokeiluillaan hän tuo rikoksen lähelle lukijaa, liiankin lähelle. Valitsin tämän teoksen analysoitavaksi, koska se on erinomainen näyte tarinan vaikuttavuudesta. Sitä voisi käyttää jopa testinä mielipidevaikuttamisesta. Oletko sitä mieltä, että oman käden oikeus on väärin? Hyvä. Lue sitten Joyce Carol Oatesin ”Kosto -rakkaustarina” ja vastaa kysymykseen uudelleen. Onko mielipiteesi muuttunut, vaihtanut aavistuksen suuntaa tai onko se vähemmän voimakas kuin ennen? Miten Oates sen tekee? Taitava tarinankertoja on vahva vaikuttaja. Tiedostamattomilta vaikutuksilta voi välttyä ja pitää mielensä vapaana valitsemaan, jos oppii kriittisen lukutaidon perusasiat ja tarkastelee tarinaa tarinana. Ensiksikin tarinankertoja vakuuttaa kuulijansa tai lukijansa luomalla luotta...