Kirja: Ali Shaw: Tyttö, joka muuttui lasiksi / Suomentanut Taina WallinAuts, nyt ei konfiguroida. Tässä kirjassa ei ole mitään, minkä toivoisi olevan toisin. Sen sijaan siihen ihastuu jo ensimmäisillä sivuilla. Viimeistään nämä lauseet ensimmäisellä sivulla lumosivat: ”Lintu kirkaisi ja hyppeli pakoon pudonneiden lehtien yli. Oksat huojuivat ja rahisivat toisiaan vasten pilkkoen vaeltavaa valonsädettä viipaleiksi. Midas kulki valonsäteen kannoilla, asteli sen jättämien varjojälkien yli.”.
Pakkohan oli etsiä käsiinsä alkukielinen teos ja katsoa, millaista alkutekstiä Shaw kirjoittaa:”A bleating bird skipped away over leaves. Branches swayed and clacked against each other overhead, snipping through the roving beam. He kept up his close pursuit, treading through its trail of shadows.”
Shawn kieli on sekä soinnukasta että vahvan visuaalista. Suomentaja on tehnyt hienoa työtä, tavoittanut Shaw’n kielen soinnillisuuden missä vain voi. Bleating bird, through its trail. Vaeltavaa valonsädettä viipaleiksi.
Haastattelussa kirjailija mainitsee vaikutteinaan Kafkan sekä Andersenin sadut, varsinkin Pienen merenneidon. (http://www.litro.co.uk/2012/12/ali-shaw-qa/)
Teos todella ammentaakin satujen ja myyttien perinteistä. Salaperäisillä saarilla (St. Hauda’s Land) asuu omituisia olentoja. Otus, joka muuttaa valkoiseksi kaiken, mitä katsoo. Miniatyyrikokoisia yökönsiipisiä lehmiä. Sädehtiviä meduusoja. Saaren sumuisilta suomailta löytyy lasiksi muuttuneita ihmisiä. Saaret ovat kuvitteelliset, sijaintinsa puolesta ne voisivat olla Ulko-Hebridit tai Färsaaret.
Toisin kuin saduissa, henkilöt eivät ole yksiulotteisesti hyviä tai pahoja, vaan eläviä ihmisiä luonteineen ja kohtaloineen. Midas on yksinäinen ihminen, kärsii sosiaalisista peloista, kohtaa maailman vain kameran linssin läpi. Hän tapaa sattumalta Idan, joka on alkanut muuttua lasiksi.
Teos on kaunis rakkaustarina. Tärkeä teema on myös lapsuuden tunnekylmän kodin vaikutus ihmiseen ja lapsena rakkautta ja hyväksymistä vaille jääneen Midaksen vaikeus kohdata toinen ihminen. Mutta teoksen voi lukea monella tavalla, koska tarina on rakennettu kerroksista. Antiikin myytit ovat vahvasti läsnä: Katse, joka muuttaa kaiken, kivettyminen, Midaksen isän lasinen sydän. Myytit kantavat mukanaan tulkintoja, merkityksiä ja näkökulmia.
Jokainen kirjan henkilö kaipaa saavuttamatonta rakkautta; Midaksen onnettomat vanhemmat; Henry Fuwa, joka rakasti Midaksen äitiä; Carl Maulsen, joka rakasti Idan äitiä; Emiliana, joka rakasti Carlia, Ida, joka rakastaa Midasta, joka ei uskalla edes koskettaa häntä.
Ja juuri Midaksen kaikista ihmisistä pitäisi auttaa Idaa elämään täyttä elämää viimeiset päivänsä. Lasiksi muuttumisen voi lukea metaforana parantumattomasta, kuolemaan johtavasta sairaudesta. Tai sitten vertauskuvana siitä, kuinka rakkautta vaille jäänyt ihminen pelkää kivettävänsä sen jota rakastaa eikä siksi kykene läheisyyteen. Mutta kirjassa on myös toivoa. Toivon vertauskuvana pienet sinisiipiset lentävät lehmät. Lehmät lentävät, kaikki on mahdollista, mutta paljon työtä toivon vaaliminen teettää.
Koska viimeksi olen lukenut kirjan, josta jää päiväkausiksi samanlainen lumous kuin lapsena, kun ensi kerran hiipi Narniaan vanhan vaatekaapin läpi?
Tyttö, joka muuttui lasiksi on ihastuttava, maaginen teos. Kirja, jonka ei haluaisi loppuvan ollenkaan. Loppuuhan se, ja sitten onkin jo pakko lähteä etsimään lisää saman kirjailijan teoksia ja huomata, että tekijä onkin kirjoittanut vasta kolme kirjaa ja vain esikoinen suomennettu. Seuraava kirja, ”Man, who rained” löytyy kirjastosta alkukielisenä. Kolmas, ”The Trees”, ei ole vielä ilmestynyt. Vain kolme kirjaa. Seuraavia pitää odottaa, vuosia. Auts.