Siirry pääsisältöön

Talven hallava hevonen

Kirja: Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen

Maagisen realismin genre on aina ollut minusta kiinnostava. Etsiskelin luettavaa siltä saralta, ja käteen osui Tuomo Jäntin Talven hallava hevonen, vuonna 2015 ilmestynyt esikoisromaani.

Alku oli hyvä. Vuosi 2019. Minäkertoja Ronin tyttärellä Siljalla on outoja kykyjä. Päiväkodista soitetaan ja dialogikin rakennetaan loistavasti.  Tunnistaminen vetää suupielet ylös - juuri noin epäselvästi ja kierrellen ihmiset puhuvat.

Minäkertojia onkin sitten lisää. Seuraava on Ronin äiti Sanna vuonna 2001. Hänen miesystävänsä katoaa oudosti.  Katoamista katsotaan myös Armaksen, Ronin isoisoisän näkökulmasta. Ja muidenkin. Eri minäkertojat kertovat vuodesta 1970 ja 1957 ja vieläkin varhaisemmista tapahtumista.

Tarinasta kasvaakin  kolme suvun tarina. Minäkertojien näkökulmat leikkaavat toisiaan. Takaumia, muistoja, suuria tunteita. Lopulta lukija putoaa kärryiltä. Miksi tämä kaikki kerrottiin? Miksi nämä tapahtumat valittiin kerrottaviksi? Ja miksi Siljalla oli ne oudot kyvyt?

Lukijan lyhytkestoisella muistilla kun on rajansa. Liian monta näkökulmahenkilöä vain on liikaa. Ja lukijalla on myös taipumus kiintyä aluksi esiteltyihin henkilöihin ja odottaa, että arvoituksiin annetaan joko ratkaisu tai kylliksi eväitä siihen, että lukija ne itsekin ratkaisee. Mutta lukija pettyy, jos ne vain katoavat eikä niihin palata. # Ei näin.

# Konffi 

 

Maagista realismia ei voi kirjoittaa liikaa, vai voiko? Toivottavasti Jänttikään ei hylkää genreä, vaan kehittää sitä edelleen, ja muistaa myös lukijan tarpeet.

Konfiguraatio 1: Minäkertojia on paljon, mutta minun makuuni ei liikaa. Pidän enemmän useiden kertojien tekniikasta kuin yhden tai kahden näkökulmahenkilön kautta kerrotusta. Ongelmana tässä on pikemminkin se, että kaikilla kertojilla on sama ääni. Kaikki kertovat hyvällä yleiskielellä. Lukija ei lopulta muista, kuka on kuka. Kullekin voisi antaa edes jonkun maneerin, tyypillisen hokeman. Oman tavan sanoa.

Konfiguraatio 2: Ensin esiteltyjä henkilöitä ei saa hylätä. Jos he eivät ole tarinan kannalta tärkeimmät, niin sitten kirjoittaja voisi ystävällisesti aloittaa niistä tärkeimmistä. Lukijat ovat tässä kuin linnunpoikasia, leimautuvat herkässä vaiheessa havaittuun.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kaltaiseni koneet (suom. Juhani Lindholm) kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa Britanniassa jo vuonna 1982 on olemassa kehittyneitä androideja, matemaatikko Alan Turing on yhä hengissä, Margaret Thatcher häviää vaalit 1982 ja työväenpuolueen Tony Bennistä tulee pääministeri. Vuodella 1982 McEwan kumartaa Blade Runnerille, joka ilmestyi 1982 ja jonka dystopiamaailmassa kehittyneet androidit aiheuttavat ongelmia vuonna 2019. Vaikka teknologia on niin kehittynyttä, että kyetään rakentamaan ajattelevia, oppivia ja tuntevia androideja, yhteiskunnan ongelmat ovat vuonna 1982 samoja kuin nykypäivän Britanniassakin: köyhyyttä, työttömyyttä, asunnottomuutta, terveyden- ja vanhustenhuollon ongelmia, rikollisuutta, rotukysymyksiä, sukupuolikysymyksiä, ilmastoa… Kaikki viheliäiset ongelmat silloinkin ratkaisematta, ja niitä yritetään ratkoa demokratian keinoin. Esimerkiksi Cambridge Analytican tarjoamia dataan perustuvia progandapalveluita sen sijaan teoksen todellisuudessa ei ole tai e

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss