C.S.Lewis: Narnian tarinat

Emt, lol, xd, mp siitä ja siitä... ? Kieli muuttuu käyttäjiensä mukana, mutta tarvitseeko sen muuttua noin paljon? Kuulostaa siltä, että taas pitää yrittää. Koulujen kesäloma alkoi, ujutan vaivihkaa kirjoja lapsen tielle ja toivon hänen tarttuvan niihin. Jos sitä ei tapahdu, alan vihjailla ja muistella ääneen vaikka Narniaa. Jos sekään ei auta, pitänee ruveta toisinaan pudottelemaan raskaampaa tekstiä siitä kuinka mikään ei ole yhtä hyödyllistä luovan ajattelun kehitykselle kuin kirjojen lukeminen. Mutta sitä ei sentään loman alussa voi tehdä. Ei saa nalkuttaa, mutta nolokaan ei saa olla.

Ehkä pitää vain hyväksyä, että kuopus ei ole samanlainen lukutoukka kuin minä pienenä. Opin lukemaan jo nelivuotiaana, ja isän kirjoituspöydän kolo oli hyvä luola, jossa voi istua jalat ristissä lukemassa Odysseuksen harharetkiä Grimbergin Kansojen historiasta.

Ehkä pitää vain hyväksyä, että tämän ajan lapsilla ja nuorilla on omat juttunsa. Äiti ei taida olla se katu-uskottava taho, joka saisi lapsen ja nuoren innostumaan lukemisesta. Joku suosittu tubettaja voisi sellainen olla. Lapsi ei lue jos kaveritkaan eivät. Mutta jotkut asiat eivät muutu. Ystävien saamisen, itsensä löytämisen, omien rajojensa koettelun, syvän yhteisyyden rakentamisen ja mielikuvituksen käyttämisen voi kokea myös eläytymällä toisten kokemuksiin kirjojen kautta.

Narnia! Fantasiaklassikko, jonka itse löysin vasta noin yksitoistavuotiaana. Katselin kirjoja muutamankin kerran kirjaston hyllyssä, luin takakansitekstejä ja mietin, mitä ihmettä ne ovat – jokin sirkusjuttuko? Velhoja, leijonia, taikurin sisarenpoika? Sitten aloitin ensimmäisestä osasta ja tempauduin mukaan. Tunsin nenässäni naftaliinin hajun kun pujahdin Lucyn kanssa vaatekaapin perukoille vanhoja takkeja tieltä työntäen, kunnes lumi alkoi putoilla ja vanha katulyhty loisti. Ja ymmärsin niin hyvin Lucyn tuskan, kun kukaan ei uskonut, mitä hän oli nähnyt.

Montakohan kertaa olen lukenut Narnia-kirjat ensin itsekseni, sitten esikoiselle, sitten kuopukselle? Hyvin monta, mutta ne kestävät hyvin aikaa ja suomentajien tekstikin soljuu niin, että tekstin voi unohtaa ja vain sukeltaa tauluun tai astua sisään salaperäisestä portista kohtaamaan lohikäärmeitä itsessään, seikkailla puhuvien eläinten ja puiden kanssa ja paeta saarelta, jolla painajaisetkin muuttuvat todeksi. Onhan niitä syytetty liiasta kristillisyydestä, mutta myös rasismista, jopa seksismistä. Aikuinen ehkä löytää tekstistä sen mitä pelkää, mutta lapset eivät ajattele niin, he vain heittäytyvät tarinaan.

Narnian tarinat

1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hopeinen tuoli
5. Hevonen ja poika
6. Taikurin sisarenpoika
7. Narnian viimeinen taistelu

C.S.Lewis: Narnian tarinat - suomentajina Kaarina Helakisa ja Kyllikki Hämäläinen