Siirry pääsisältöön

Lempi



Minna Rytisalo: Lempi


Lempi on lappilainen kauppiaantytär. Hän on romaanin päähenkilö, mutta hänen tarinaansa kertovat toiset. Lukija saa kuulla Lempistä rakastavan aviomiehen, vihamiehen ja siskon näkökulmasta. Kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin ja tuo ristivalotusta tapahtumiin sekä jännitettä teokseen.

Tarina alkaa 1944, kun Viljami palaa sodasta kotiin lappilaiselle syrjäkylälle Pursuojalle. Tila on säästynyt hävitykseltä, vaikka monien naapurien tilojen on käynyt saksalaisten käsissä huonommin. Koti ei silti ole sama, jonka Viljami jätti, kun kutsunnat osuivat kohdalle. Rakas Lempi-vaimo on poissa. Lempin kerrotaan lähteneen saksalaisten matkaan. Viljamin suru on suuri ja itsesyytökset ankaria. Lempi oli ylioppilas, tottunut parempiin oloihin, ja Viljami oli aina pelännyt, ettei hän kauan jaksaisi köyhän pientilan emäntänä. Viljami pelkää kotiin paluuta, lapsen ja surun kohtaamista sekä isänä olemista. Kaunis, kuulas kieli ei ihan istu kouluja käymättömän pientilallisen pojan suuhun ja ajatuksiin ja ensi luvussa lukija vähän miettii, eikö Viljamin pitäisi kertoa Lempistä omalla kielellään.

Palvelustyttö Ellin kertomus Lempistä on säälimätön. Se sykkii vihaa ja mustasukkaisuutta. Rakkaus on Ellille ylellisyyttä. Kyse on selviytymistaistelusta. Elli on jäänyt Pursuojalle hoitamaan tilaa sekä Viljamin ja Lempin vastasyntynyttä lasta. Hän odottaa Viljamia kotiin, kaipaa tätä, on varma, että Viljami vihdoin huomaa hänenkin arvonsa, kun laiska hienohelma Lempi on poissa. Elli on kokenut kovia vieraiden palveluksessa pienestä pitäen ja hänen unelmansa on yksinkertainen. Viljami ja Pursuojan emännyys riittäisivät hänelle loppuiäksi.

Lempin tarinan puuttuvat palaset kertoo hänen sisarensa. Sisko on Lempin kaksoissisar, haaveilevaa Lempiä älykkäämpi ja tätä lujempaa ainesta. Hän pääsee kotikauppalassa töihin saksalaisten esikuntaan kielitaitonsa vuoksi, rakastuu ja lähtee lopulta saksalaisen upseerin morsiamena Norjan kautta Saksaan. Ihmisten kohtalot muuttuvat kun maailman tilanne muuttuu, ja Saksa häviää sodan. Sisko saa huomata olevansa vierasmaalainen ja outo, ei-toivottu morsian, jota sulhanen ei lopulta kehtaa äidilleen esitellä. Sisko on vahva ja kasvaa vaikeuksien myötä, taistelee tiensä takaisin Suomeen sisarensa lasta hoitamaan eikä usko kertomusta siitä, että Lempi olisi lähtenyt saksalaisen matkaan kuten hän itse. Hän tuntee sisarensa ja tietää, että Lempi ei olisi tehnyt niin. Eihän hän edes osannut saksaa.

Minna Rytisalo on kirjoittanut hienon romaanin suurista tunteista ja teoista. Teksti kantaa mukanaan kirkkaan aallon lailla. Sota luo kehykset yksilöiden tarinoille ja kuljettaa juonta eteenpäin. Viljami, Elli ja Sisko kokevat ensirakkauden ja selviytyvät pettymyksestä ja surusta kukin tavallaan. Pienistä valinnoista kasvavat isommat kohtalot, ja lukija kiiruhtaa henkilöiden kanssa eteenpäin, eksyy ja yllättyy, kun näkökulma vaihtuu ja kaikki olikin toisin kuin miltä ensin näytti.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...