Siirry pääsisältöön

Elämä elämältä


Kate Atkinson: Elämä elämältä


Mitä jos ihmisen elämä ei olisikaan ainoa? Jos syntyisikin aina uudelleen, elämään samaa elämää? 

Ursula Todd syntyy helmikuussa 1910 ja pimeys lankeaa melkein saman tien: vastasyntynyt kuristuu napanuoraansa, koska lääkäri ei ehdi paikalle auttamaan  synnytyksessä lumimyrskyn vuoksi. Seuraavassa elämässä samana päivänä helmikuussa vuonna 1910 lääkäri ehtiikin paikalle, ja Ursulan elämä alkaa, hyvin toimeentulevan porvarisperheen kolmantena lapsena. Mutta pimeys lankeaa taas varhain lapsuudessa - Ursula hukkuu mereen. Kaikki alkaa taas alusta. Ursula syntyy, mutta ei huku, koska sattumalta rannalla on taidemaalari, joka ehtii apuun ja kiskoo hänet merestä.

Ursula Toddin elämää seurataan vuodesta 1910-luvulta 1960-luvulle. Tähän aikakauteen mahtuu kaksi maailmansotaa, ja ne vaikuttavat Ursulan ja hänen perheensä kohtaloihin. Yhdessä elämässä Ursula kuolee ensimmäisen maailmansodan jälkeen espanjantautiin, seuraavassa ei. Sen sijaan toisessa elämässä hän hautautuu toisen maailmansodan pommituksissa Lontoossa talonraunioihin. Ja taas seuraavassa elämässä Ursula kohtaa rauniot, mutta ei uhrina vaan kodinturvajoukkojen jäsenenä, pelastamassa ihmisiä raunioista. Jossakin elämässä Ursula lähtee opiskelunsa jälkeen Saksaan ja ampuu Hitlerin, jossakin toisessa ei.

Kate Atkinson on kirjoittanut hienon kirjan, jonka rakenne on kiinnostava ja taitavasti toteutettu. Samat tilanteet ja kohtaukset kerrotaan vähän eri näkökulmasta tai eri henkilön näkökulmasta. Se saa lukijan ajattelemaan, miten paljon pienet sattumukset ja arkiset valinnat voivat vaikuttaa omaan ja muiden elämään. Kirjailija on suurten kysymysten äärellä, mutta kirjassa on kyse myös kirjailijan vallasta henkilöihinsä. Kirjailija leikittelee, henkilöt eivät ole kiveen hakattuja. Heistä voi kirjoittaa monta erilaista versiota. Sitten voikin kysyä, onko henkilö tai romaanihenkilö silti sama ihminen, vaikka tekee aivan erilaisia tekoja? Miten meidän tekomme ja valintamme muuttavat meitä?

Entä jos? Mikä pieni tapahtuma voisi sysätä ihmiselämän uuteen suuntaan ja muuttaa samalla monen muunkin ihmisen elämää? Ja voisiko olla mahdollista, että edellisistä elämistä jäisi jokin muisto tai edes pahan aavistus, vaisto varoittamassa suunnasta, jonka päässä vain pimeys lankeaa? 

#Konffi:

 

Jotain kehittämistä tässäkin teoksessa olisi. Se toimisi loistavasti ilman Hitlerin murhaa. Harva teos silti kestää hitlerit tai jeesukset lukijan alkamatta kiemurrella epämukavasti. Elämä elämältä on kuitenkin myös koskettava kuvaus esimerkiksi arjen historiasta ja naisten tekemästä työstä sotavuosina. Hitleriä ei tarvittaisi. Tai sitten kirjailija voisi kysyä, olisiko historia pääpiirteissään sama, vaikka hitleriä ei olisi ollut? Olisiko silti ollut suuren vihan aika, sorron, epäluulon ja rasismin aika?  

Lue myös sisarteos: Kate Atkinson - Hävityksen jumala

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...