Sekä Emmanuel Carrèren teoksella Viikset että Ian McEwanin teoksella Ikuinen rakkaus on sanottavaa totuudenjälkeisen ajan ihmisille. Teoksissa näytetään lukijalle, kuinka ihmisen todellisuus voi olla hänen aivoissaan, pään sisäinen kupla eikä mitään muuta. Ja kuinka se kupla rakentuu ja vahvistuu kun ihminen tulkitsee havaintojaan toiveidensa ja pelkojensa mukaan. Emmanuel Carrère: Viikset; suom. Kristiina Haataja ”Mitä sanoisit, jos ajaisin viikset pois?” kysyy mies teoksen alussa. Mies ei teoksessa saa koskaan edes nimeä, vaikka kertoja pysyttelee hänen lähellään ja kertoo lukijalle kaiken hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan. Mies ajaa viiksensä pois kylvyssä, ja odottaa, mitä vaimo sanoo. Vaimo ei sano mitään, ei ole huomaavinaankaan. Lopulta kun mies kysyy asiaa vaimolta, on vaimo vakaasti sitä mieltä, ettei miehellä ole koskaan ollutkaan viiksiä. Mies olettaa vaimon pilailevan. Mutta työtoveritkaan eivät sano mitään muuttuneesta ulkonäöstä. Olisiko vaimo voinut mennä ni...